Mitä opin reissusta ja mitä olisin tehnyt toisin

Nyt kun mun Pohjois-Amerikan reissusta on kulunut reilu kuukausi, ajattelin, että on hyvä hieman reflektoida jälkeenpäin ja miettiä reissun kannalta olennaisia asioita: mitä oikeastaan opin tästä matkasta, tai itsestäni sen aikana, vai opinko ylipäätään mitään ja onko jotain, mitä olisin tehnyt toisin, jos pitäisi tehdä samanlainen reissu uudestaan.

Ensinnäkin mitä opin tältä reissulta? Yhtenä tärkeimmistä opituista asioista koin ainakin sen, että kaikki menee aina niin kuin on mennäkseen, ja joihinkin asioihin, kuten lentoaikatauluihin, säätilaan ynnä muuhun vastaavaan en vaan voi vaikuttaa mitenkään, joten turha panikoida sellaisten asioiden suhteen. Jos joku asia menee pieleen, niin tilanne on yleensä korjattavissa ennemmin tai myöhemmin. Ja jos ei ole, niin miksi siltikään murehtia, jos asialle ei vaan ole mitään tehtävissä? Ylipäänsä opin siis olemaan ressaamatta turhaan sellaisista pienistä asioista, jotka ois ennen aiheuttaneet mulle tuhannen paljon päänvaivaa ja unettomia öitä. Nykyään ajattelen aina, että kun selvisin tuosta reissusta sen suuremmitta kolhuitta, varmasti selviän monista muistakin haasteista mitä elämä heittää eteen.

Opin itsestäni myös sen verran, että totesin yksinmatkustamisen, mistä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä, sopivan mulle aika ajoin oikein hyvin. En oo oikein koskaan tykännyt reissata ison porukan mukana, koska ihmiset on niin erilaisia, ja jokainen voi haluta tehdä eri asioita, mikä yleensä johtaa joko siihen, että kaikki hajaantuu eri suuntiin, tai siihen että joku vetää palkokasvin kärsään, kun asiat ei mene oman mielen mukaan (en itekään tunnusta olevani kauhean hyvä kompromissien tekijä!) :) Voisin lähteä reissuun ehkä maksimissaan kolmen hengen porukalla, tai jos isommalla, niin sitten voi esimerkiksi sopia, ettei joka päivä reissun aikana hengata yhdessä, jos osalla on eri intressejä kuin toisilla.

Niin, palataanpa takaisin siihen, mitä opin, tällä kertaa kulttuurieroista. Jenkeissä ja Kanadassa tunnutaan korostavan, että jokaisella on oikeus ilmaista itseään verbaalisesti niin paljon kuin haluaa, eikä tässä ole mitään vikaa. Kaupoissa ja muualla julkisesti asioidessa kysellään luontevasti kuulumisia puolin ja toisin, höpötellään niitä näitä ja mielellään pidetään keskustelua yllä koko kohtaamisen ajan. Jos jostain syystä väliin eksyy hiljainen hetki, saattaa amerikkalainen nähtävästi vaivautua ja ajatella, että jonkin on oltava pielessä, esimerkiksi että keskustelukumppani ei pidä hänestä tai että tällä on jokin muu ongelma. Omalla kohdallani on välillä saattanut tulla väärinkäsityksiä, sillä jokainen, joka vähänkään tuntee meikäläistä tietää varmasti, ettei mulla ole koskaan ollut tarvetta lausua ääneen jokaikistä ajatusta mitä mun pään sisällä käy! :) Tämän takia jotkut saattaa välillä luulla, että oisin jotenkin viileä tai ylimielinen, tai ettei mun päässä ehkä yksinkertaisesti vaan käy mitään ;D Mikään näistähän ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan tykkään välillä yksinkertaisesti pitää jotkut ajatukset itselläni enkä kailottaa niitä kaikelle kansalle.

Kirjallinen ilmaisuni sen sijaan on aina ollut omaa luokkaansa ;)

Jos taas etitään se tämän postauksen punanen lanka, mikä varmaan katosi ja heti alkukättelyssä.. Niin, edelleen kulttuurieroista, tällä kertaa Meksikossa. Harvinaisen selväksi siellä kävi, että sana 'mañana', minkä varsinainen merkitys on 'huomenna', ei suinkaan tarkoita, että joku asia hoituisi huomenissa! Enemmänkin sitä voisi kuvata ilmaisulla 'ei tänään' ;) Toisaalta tykkäsin Playan rennosta meiningistä ja huolettomuudesta, mutta jos joku asia piti oikeasti saada hoitumaan heti, ei se aina ollut niin yksinkertaista. Kärsivällisyyttäni sain monestikin kehittää, ja tottua siihen, että on ihan normaalia että asiat hoituu ajan kanssa, ei ehkä tehokkaasti, mutta enemmin tai myöhemmin kuitenkin.

Meksikolaisten aikakäsitys puolestaan oli oman kokemukseni mukaan se, että paikan päälle saavutaan ajoissa, eli silloin kun on sovittu, muttei ainakaan yhtään aikaisemmin. Välillä kuulin pientä kettuilua siitä, että esimerkiksi saksalaiset (ja varmaan suomalaisetkin) turistit on joka paikassa etuajassa, vaikkapa 10-15 minuuttia sovittua ajankohtaa aiemmin. Meksikolaisen oppaamme mukaan mitään mielenkiintoista ei tule tapahtumaan ENNEN sovittua ajankohtaa, joten on turha olla liian tehokas ja napottaa paikan päällä kuin urbaanit telttailijat Adam Lambertin keikkaa päivystäessä :)

Vielä yksi asia, minkä opin Meksikossa, oli ei-sanan kiertäminen. Meksikossa ja varmaan muuallakaan Latinalaisessa Amerikassa ei käytetä suoraan sanaa 'ei', vaan keksitään mieluummin joku selitys, jolla ei taas tarvi välttämättä olla päätä eikä häntääkään! Esimerkiksi jos kaveri haluaa lainata sun opiskelumuistiinpanoja, muttet syystä X halua lainata niitä, niin ei missään nimessä sanota ei, vaan keksitään tyyliin jotain 'koira/kissa/lemmikkiorava söi ne' tai jotain muuta, mistä keskustelukaveri varmaan tajuaa, ettei homma onnistu. Okei, ehkä jotain vähän uskottavampaa selitystä kuitenkin, mutta ei joka tapauksessa suoraan kieltäydytä tekemästä jotain.

Mitä sitten puolestaan olisin tehnyt toisin reissun suhteen? Hehee, ensinnäkin sen erään Kanadasta lähtöpäivän ja Meksikoon saapumispäivän pariinkin otteeseen mainitun lentomaratoonin olisin suunnitellu jotenkin paremmin! :D Reissun siinä vaiheessa alkoi jo vähän väsy painaa, ja ois saattanut olla järkevämpi jakaa niitä lentoja kahelle päivälle ja vaikka yöpyä siinä välissä Nykissä ja jatkaa seuraavana päivänä sieltä hyvin levänneenä Meksikoon. Sen sijaan olin ajatellu, että suoriltaan vaan posotan Cancuniin saman päivän aikana ja sinne yöksi. Cancunissa yöpyminen oli kans hieman turhaa, oisin hyvin voinut mennä suoraan bussilla Cancunin kentältä Playa del Carmeniin yöksi. Olin kuitenkin ajatellut, ettei bussilla tai ylipäätään millään ajoneuvolla liikkuminen Meksikossa yöllä ois ollut fiksua heti alkukättelyssä, mutta Jukatanilla oisin näin jälkeenpäin ajatellen voinut tehdäkin noin. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä, oishan siellä voinut käydäkin jotain, paha mennä sanomaan jälkikäteen. Ehkä oli kuitenkin parempi pelata tuossa tilanteessa varman päälle eikä turhaan ressailla turvallisuusasioiden suhteen.

Jos jotain muuta vielä muuttaisin, niin ihan käytännön juttuja ajatellen oisin ottanut isomman matkalaukun mukaan! Mun isompi Samsoniten laukku oli kooltaan vielä suht pieni verrattuna lentoyhtiöiden matkatavaroiden maksimikokorajoituksiin. Viiden viikon pituisen reissun ja etenkin kahenlaisen eri varustuksen (talvi ja kesä) huomioonottaen oisin hyvinkin voinut olla liikkeellä kookkaamman laukun kanssa, vaikka kotona pakatessa naiivisti ajattelin, että enhän tarvi Meksikossa muuta kuin bikinit ja pari toppia ja hametta...VÄÄRIN! :D

Lopuksi voidaan vielä spekuloida, lähtisinkö uudestaan vastaavalle reissulle. Jos suoraan sanotaan, niin kyllä lähtisin, vaikka tältä istumalta, jos se vaan olisi mahdollista! New Yorkiin mulla ei mitään varsinaista hinkua tosin ole, tuntuu, että se tuli nähtyä eikä ihan heti ole pakko palata takaisin. Kanada sen sijaan jäi kiehtomaan monestakin syystä ja toivon, että vielä joskus pääsen sinne tutustumaan lisää itse maahan ja kanadalaisiin. Kanadassa ystävieni lisäksi tapasin Meksikossa kielikurssilla ollessa yllättävän paljon kanadalaisia, ja on jännä, että heidän kanssaan syntyi heti aina jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne, kun yhdistävinä tekijöinä oli kylmä ilmasto, englannin kielen puhuminen (luontevammin kuin espanjan) sekä jonkinlainen maanläheisyys. Kaikkia näitä piirteitähän ei tietenkään voida jokaisen kohdalla yleistää.

Ja Meksikohan oli sitten taas myös oma lukunsa! Mulla on edelleen jostain syystä aika ajoin tosi kova ikävä sinne - ei se tunne ole oikein laantunut mihinkään sieltä paluun jälkeen, vaikka kuinka yritän saada itteni tajuamaan, että täällä Suomessa mulla on kaikki hyvin. Ja sehän on asia erikseen, onko tuo ikävän tunne millään lailla rationaalista - kukapa ei ikävöisi lämpimään lomaparatiisiin palmupuiden juurelle ja valkoiselle hiekkarannalle kauas Suomen pakkasista ja lumikinoksista. Mikäänhän ei tosin estä unelmoimasta kaikesta tuosta, ja uusien reissujen vaivihkaisesta, ainakin oman pään sisällä suunnittelusta! ;)

Reissun rahoittamisesta

Multa on kyselty paljon ja sangen suorasukaisestikin, miten mulla oli oikeastaan varaa tähän Pohjois-Amerikan reissuun. Lennot toiselle mantereelle tai kolmen viikon kielikurssi Meksikon suositussa matkakohteessa eivät toki olleet aivan halvimmasta päästä. Meksikon sijaan edullisempia espanjan kursseja löytyy muuten muun muassa Guatemalasta ja Ecuadorista, jos jota kuta jäi kiinnostamaan reissubudjetin kannalta edullisemmat vaihtoehdot opiskella espanjan kieltä. Halusin kuitenkin kirjoittaa reissun rahoittamispuolesta osoittaakseni, että kellä tahansa voi olla varaa tällaiseen reissuun - kun vain on tarpeeksi halua toteuttaa se!

Lyhyesti ja ytimekkäästi rahoitin koko reissuni yksinkertaisesti TEKEMÄLLÄ TÖITÄ. 3-vuorotyöstä kertyy mukavat yölisät (silmäpussien lisäksi!) ja satunnaisista, kylläkin melko harvinaisista viikonloppuylitöistä jäi ihan kivasti tienestiä laitettavaksi matkasäästötilille.

Helsingin yleisesti melko kohtuuttomiin vuokrahintoihin verrattuna meillä on suht edullinen kämppä yksityiseltä puolelta, joten asumiseen ei onneksi mene kauheasti kuluja ja näin jää enemmän säästöön reissuja varten. Lapsia ja lemmikkejä meillä ei ole kuten ei myöskään kalliita nahkasohvia tai monen tuuman taulu-tv:tä.

Rahankäyttöhän on melko pitkälti omista valinnoista kiinni, eli riippuu siitä, mihin itse haluaa panostaa. Toki mullakin on omat materialistiset taipumukseni, esimerkiksi kosmetiikka - en nyt halua leikkiä mitään tekopyhää hippiä sillä kyllähän mullakin shoppausheikkouteni on ja myönnän sen ihan ilomielin ;) Varsinaisesti en ole reissua varten kuitenkaan pihistellyt mistään mitä tarvin, koska mielestäni pitää kuitenkin elää nykyhetkessä eikä ainoastaan tulevaisuudessa ja tulevia reissuja varten. Joka tapauksessa laitoin joka kuukausi tietyn määrän palkasta säästöön reissua varten, koska tiedän sillä olevan mulle suurinta arvoa. Matkakokemuksiani en voi millään lailla mitata rahassa, sillä ne ovat jotain todella arvokasta, mitä voin kantaa mukanani muistoissani aina vanhoille päiville asti.

Maya-kylä

Vanhemmiltani olen koko ikäni oppinut, ettei onnellisuuteen tarvita hillitöntä materiamäärää. Muistan aina myös 16-vuotiaana Englannissa isäntäperheessä majoittuessani kahden lapsen yksinhuoltajaäidin rehellisen vilpittömät sanat: "Meillä ei ole talossamme paljon hienoja tavaroita, mutta kotimme on sitäkin enemmän täynnä rakkautta."

Näitä nuoruudessani opittuja viisauksia olen pitänyt aina mukanani missä ikinä oon mennytkin ja tähän mennessä ne on toimineet mulla oikein mainiosti.

Reissubudjetin pitävyydestä vielä sen verran, että ensimmäistä kertaa reissuillani kävi niin, että ylittämisen sijaan jopa alitin suunnitellun budjettini. Yksi syy tähän oli varmaan Meksikon edullisuus esimerkiksi ruuan suhteen. Playa del Carmenin ulkopuolelta löytyy vielä huomattavasti edullisempiakin kohteita, mutta esimerkiksi 10 pesoa eli 60 senttiä kupillisesta kahvia tai runsas tacoannos parilla eurolla kielikoulun kahvilassa olivat jo käsittämättömän edullisia Suomen hintatasoon tottuneelle.

Lisää reissun rahoitusvinkkejä otetaan mieluusti vastaan, ja mielelläni myös kuulisin miten te säästätte matkaa varten, luovutteko jostain, myyttekö puoli omaisuutta vai mitenkä? :)

Pieni pala Meksikoa Helsingissä

Edelleen palavaa Meksiko-ikävääni lievittääkseni päätin pistäytyä Helsingin toistaiseksi ainoassa hyväksi havaitsemassani meksikolaisessa katukeittiötyylisessä burritopaikassa.
 
Cholo avattiin Kamppiin Lönnrotinkadulle viime vuoden syyskuussa ja etenkin lounasaikaan pieni ja tiivistunnelmainen ruokapaikka on aivan täpötäynnä! Täyttäviä, kohtuullisen isoja ja herkullisia burritoja saa muutamalla eri täytteellä (kana, naudanliha, juusto) 9,80 € hintaan, mikä on mielestäni ihan kohtuuhinta verrattuna muihin melko kalliisiin "meksikolaisiin" ravintoloihin Helsingissä.

Cholon henkilökunta tulee Meksikosta ja tilauksen tekemisestä selviää englanniksi, espanjaksi tai tarvittaessa varmaan myös suomeksi tarvittavalla elekielellä höystettynä ;) Tilan täyttää äänekkäät salsan ja muun latinomusiikin rytmit, iloinen puheensorina sekä tyypillisen värikäs meksikolainen sisustus taiteellisine yksityiskohtineen.

 

Vissiin oli sit kuviteltuakin enemmän ikävä burritoja! :)

Ruokaseuralla piti pokerinaama vähän paremmin

Tulevana kesänä Chololla on mahdollisuuksien mukaan suunnitelmana myydä ruokaa myös ulkona tacokärrystä, mikä on tyypillinen näky Meksikon kaduilla.

Vierailun lopputulos: nälkä lähti kyllä joo, mutta matkakuume vaan on ja pysyy! :)

Hiljaisuuden kappeli Kampissa  (shhhh...!)

Paluushokki

Osasin jo etukäteen vähän ennakoida, että huikean reissun jälkeen saattaa mahdollisesti iskeä jonkin asteinen omaan maahan palaamiseen liittyvä "shokkitila". Vaikka oon kokenut pahempiakin paluushokkeja muun muassa Hollannin viiden kuukauden vaihdosta palatessa ja jopa Italian muutaman päivän lomareissusta kotiutuessa, ei tämänkään kertainen olotila tuntunut alkuun yhtään sen paremmalta.

Olin toki jo hieman väsynyt viiden viikon reissaamisen jälkeen ja Meksikon ajoittain liiankin paahtava helle myös vaikutti osaltaan siihen, että välillä melkein toivoin olevani jossain vähän viileämmässä ympäristössä tuttujen ihmisten parissa. Viimesinä päivinä alkoikin jo tuntua siltä, että voi olla ihan kiva tulla takas Suomeen, vaikka ajatus lumipeitteestä ja nollan alapuolelle hiipivistä pakkasasteista kaiken trooppisen rantaelämän jälkeen vähän hirvittikin jossain mielen syövereissä! Ekat pari päivää Suomeen paluun jälkeen kirosinkin talvi-ilmaston, märät sukat ja pakkasesta sähköistyvät hiukset jonnekin alimpaan maanrakoon ja ruokin vilkasta mielikuvitustani miettimällä ekojen mahdollisten lentojen ottamista takas lämpimille leveysasteille :D Ikävöin (vielä tätä kirjoittaessakin) aivan suunnattomasti kävelyä ja auringonottoa Playan silkkisillä hiekkarannoilla, meren lempeitä aaltoja varpaissa, kaunista meksikonespanjaa, joka vain puhuttunakin on kuin musiikkia korville sekä tietysti kaikkia uusia huippuja kavereita kielikurssilta!

Sori, vielä vähän aikaa joudutte fiilistelee mun kanssa näitä rantakuvia :)

Suklaakahvila, jonka kautta kävi monesti askel koulun jälkeen

Äkkipikaisia ja epätoivosia palaamiskuvitteluja hillitsee (onneksi!) vähän se, että pari ihanaa ystävää on tulossa kylään pohjosemmasta parin seuraavan kuukauden aikana <3  Ja Meksikon muistoja verestämään ilmottauduin reggaeton-tunnille, mitä oon jo viime vuodesta lähtien miettiny mut aina jättäny jostain syystä menemättä. Tunnit on lähinnä tanssillisia kuntotunteja, jossa ei niinkään tarvi huolehtia miten tanssii, kunhan liikkuu ASENTEELLA! :) Eli tekniikan sijaan keskitytään enemmänkin pitämään hauskaa ja nauttimaan hyvästä musiikista ja sen tahdissa (kukin omalla tyylillään) liikkumisesta.

Espanjan karttunutta kielitaitoa koitan ylläpitää itsenäisesti opiskelemalla, sillä IH Riviera Maya -koulu tarjoaa ilmaisen online-kielikurssin kaikille, jotka on osallistunu aiemmin kurssille paikan päällä Meksikossa. Kotona mulla soi myös edelleen välillä ilosen pirteät ja energiset meksikolaiset radiokanavat netin kautta (Nayan-parka kun joutuu kestämään tätä kaikkea...! ;) )

Lisäksi etelän matkan sijaan varasin pääsiäiseksi lennot Kajaaniin (jee! :D), ja ilmottauduin vapaaehtoiseksi yhteen kivaan tapahtumaan tässä myöhemmin keväällä. Eli nyt on muutama juttu pitämässä mut ainakin toistaseksi Suomen rajojen sisäpuolella... Onneksi tällä viikolla on myös useampana päivänä paistellu aurinko ja ollu oikein keväinen keli eikä kauhean kylmäkään tähän vuodenaikaan nähden. Lisäksi päivät on huomattavasti pidentyny kun aamulla herätessä on jo valosaa ja vasta kuuden maissa illalla alkaa vähitellen hämärtää.

Aurinkoinen talvimaisema parvekkeelta Pasilan tv-torneineen

Meiltäkin päin löytyy hiihtolatuja - ei ehkä ihan koneella vedettyjä, mut kuitenkin! :)

Ja kevätpuro virtaa!

Kanada-lapaset lämmittää kevätauringon lisäksi :)

Lapsi on terve kun se leikkii...vai?! :D  t: Mari 5v.

Nyt odotan jo ihan malttamattomana Helsingin kesää, vappua, toukokuun Maailma kylässä -festareita, toivottavasti mökkijuhannusta Kainuussa Ristijärvellä sekä aurinkoisia, lämpimiä kesäpäiviä ja valosia, kuulaita kesäöitä! KESÄ TULE JO!

Eli päivä kerrallaan, katotaan miten tää taas lähtee tästä menemään... :)

Kevätvillityksissäni sorruin hempeän väriseen minikynsilakkaostokseen :)

Mikä meni pieleen ja miten siitä selvittiin?

Näin jälkikäteen on hyvä tehdä tunnustuksia, mitkä asiat ei reissun aikana menny niin kuin Strömsössä :)

Ensimmäinen pulma tuli vastaan heti ekana päivänä New Yorkissa: mun Visa Debit -kortti ei toiminut! Tasan yhden kerran sain maksettua sillä pienen ostoksen liikkeen kassalla, ja sen jälkeen kortti ei suostunut yhteistyöhön kassoilla eikä raha-automaateillakaan. Käteistä mulla oli mukana vain jonkin verran, sillä en tykkää kuljettaa mukanani isompia käteissummia, kun mun naamasta jo näkee siinä vaiheessa, että oon varsin otollinen ryöstökohde :D Onneksi olin tilannut Mastercardin luottokortin ennen reissua, vaikka yleisesti ottaen oon aina ollu vähän luottokortteja vastaan. Tätä reissua varten se vaikutti kuitenkin hyvältä varatoimenpiteeltä esimerkiksi juuri tällaista tilannetta varten. Soitin pankkikortin toimimattomuudesta Kainuun Osuuspankkiin ja siellä kerrottiin kaiken olevan kunnossa: tilitiedot ok, ei ole näppäilty tunnuslukua väärin tai kopioitu korttia tms. Jännä juttu. Kanadassa ja jopa Meksikossa debit puolestaan toimi ilman mitään ongelmia!

Mun kortti valitsi viisaasti sen ainoan liikkeen missä todellakin kannatti toimia ;)

Detroitin lentokentällä jatkolentoa New Yorkiin odotellessa Delta-lentoyhtiön virkailija ei ollut koskaan kuullutkaan ESTA-matkustusluvasta, joka tarvitaan USA:an matkustaessa ja jonka olin hyväksytysti anonut hyvissä ajoin ennen reissua. Kyseinen hieman elämäänsä kyllästyneeltä vaikuttanut virkailija miltei aiheutti mulle sydärin koittamalla lähestulkoon estää mun koneeseen pääsyn! Onneksi toinen kokeneempi virkailija tuli pian hätiin ja tämä tyttö pääsi huoletta jatkamaan pisintä lentomaratoniaan :)

Niin yllättävää kuin tämä nyt onkin: pakkasin mukaan ihan liikaa tavaraa! Ensinnäkin huomioonottaen kohteiden ilmaston vaihtelun ääripäästä toiseen eli hirmupakkasista tropiikin helteeseen piti pakata kahenlaiset varustukset mukaan –  mikä luonnollisesti tarkottaa enemmän tavaraa. Kuitenkin, lähinnä Meksikon vaatetusta ajatellen ihan turhia oli kesätakki sekä Converset, koska yölläkin kaupungilla liikkuessa tarkeni pelkillä lyhythihasilla ja sandaaleilla/balleriinoilla. Itse asiassa olin kotoa lähtiessäni melko tyytyväinen, että sain reilun neljän viikon tavarat mahtumaan niinkin hyvin matkalaukkuun sekä pienempään lentolaukkuun, enkä lihottanut isoa laukkua Nykin ja Kanadan jälkeen kuin parin kilon verran. Meksikossa sitten puolestaan tilanne hieman riistäyty käsistä ja osa tavaroista, muun muassa talvivaatteet piti lähettää DHL:n paketissa Suomeen :) Edelleenkin oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että vika oli mun matkalaukussa, joka ei vaan ollu tarpeeksi iso kaikelle tarpeelliselle ;)

DHL:n lähetyksestä puheen ollen, lähetyksen kulkua seuratessa huomasin, että se oli jumittanu Suomen tullissa noin viikon ajan, ja mulle soiteltiin sieltä keskellä yötä Meksikon aikaa tarkempaa selvitystä paketin sisällöstä. Lopulta halusivat kirjallisen raportin tavaroista - oliko ne mun omia, käytettyjä vai käyttämättömiä, hotelliin unohdettuja vai mikä oikein oli homman nimi. En tiedä aiheuttiko Meksikosta saapunut TALVIVAATTEITA täynnä oleva tuontilähetys jotain epäilyksiä vai miksi moinen perinpohjainen syynäys ;) Sain tavarat kuitenkin moitteettomassa kunnossa ja hyvissä ajoin itelleni, joten no pasa nada!

Edelleen sarjassamme vähemmän vakavia probleemia – perinteisten postikorttien lähettämisen vaikeus! Eli homma pähkinänkuoressa: ostat kortit yhdestä paikasta, postimerkit toisesta ja sokerina pohjalla postilaatikon metsästäminen! Esimerkiksi Meksikossakaan korttien löytäminen ja ostaminen ei ole mikään ongelma, kun niitä löytyy vähän joka kadunkulmasta turistialueilta. Mutta postimerkkejäpä ei saakaan näistä samoista paikoista, vaan mua neuvottiin ensin menemään nettikahvilaan, joka myy postimerkkejä. Suuntasin siis kyseiseen paikkaan, jossa mulle pahoiteltiin, ettei merkkejä ole myynnissä ja ehkä postitoimistosta saa, mutta postitoimiston sijainnista ei ollut taas haisuakaan...jaaa-a..? Miltei teki mieli pakata siinä vaiheessa kortit mukaan laukkuun ja lähettää ne myöhemmin Suomesta käsin ;D Mistä muuten puheen ollen ja suuria tunnustuksia tehden: lähetin New Yorkin kortit Kanadasta, Kanadan kortit Detroitin kentältä USA:sta ja Meksikon kortit on vielä tätäkin kirjottaessa suuren suuri kysymysmerkki :D
EDIT// onnistuinpa kuitenkin lähettämään kortit lähtiessä Cancunin kentältä, ei tarvinnu Suomesta käsin postittaa niitä jee! \o/

Hups, tais postimerkkien metsästys unohtua tähän jätskipaikkaan eksyessä.. ;D

Sokerina pohjalla oli tää mun paluulennon laukkuepisodi. Eli sain laukun ihan normaalisti Cancunin lennon jälkeen New Yorkin kentällä ja olin viemässä sitä seuraavalle transit-lennolle, joka oli eri lipulla ja eri lentoyhtiöllä kuin eka lento, minkä vuoksi mun piti kerätä laukku talteen ja siirtää se eri hihnalle Suomen lentoa varten. Laukkujenkeräysterminaalin jälkeen roteva kaksimetrinen univormuasuinen lentokenttävirkailija pysäyttää mut ja haluaa valottaa mun laukun hihnalla vielä kertaalleen, johon suostun ihan mukisematta, koska sillä lailla tehtiin myös Cancuniin saapuessa eli uudelleentarkistettiin laukku terminaalista poistuttaessa. Nostan laukun hihnalle ja sinne se haviääkin sen siliän tien, ja käännyn virkailijan puoleen hämmentyneenä kysyen, mistä saan mun laukun takas. Virkailija pyörittelee silmiään yhtä hämmentyneenä ja kysyy, eikö mun jatkolento ookaan American Airlinesilla, johon vastaan, ettei tosissaankaan ole! Molemmilta siinä vaiheessa syvä turhautunut huokaus ja mut neuvottiin menemään selvittelemään asiaa laukkupalveluiden puoleen, missä mua käskettiin odottamaan parisen tuntia, että laukku tulee sekaannuksen jälkeen uudestaan hihnalle.

Rakas laukkunihan ei sitten ikinä tullut vaan lähdin ainoastaan käsimatkatavaroiden kera Suomen lennolle, American Airlinesin lupauksen kanssa, että toimittavat laukun jälkikäteen perille kotia asti. Laukkua sit metsästettiin siellä kentällä seuraavat kolme päivää, kunnes ite asiaa tiedustellessani sain vahvistuksen, että laukku on löytynyt vielä jopa ehjänä ja välitetty Finnairin huomaan seuraavalle lennolle Helsinkiin.

On sinänsä ihan oletettavaa, ettei kaikki mene reissussa aina suunnitelmien mukaan ja vaikka ne asiat sillä hetkellä harmittaakin, niin jälkeenpäin voi jo vähän alkaa suupielet kohoilla. Onneksi ei käynyt mitään tuon vakavempaa, pysyin koko reissun ajan terveenä ja sain itteni ja lopulta matkatavaratkin ehjänä kotia. Ja onpahan ainakin uusia matkatarinoita kerrottavana ja muisteltavana seuraavilla reissuilla!

Yksinmatkustamisesta

Tämä reissu oli mun eka matka yksin ulkomaille ja myös ekaa kertaa olin reissussa Euroopan ulkopuolella. Tai no korjattakoon hieman, että reissun USA-Kanada -välillähän mulla oli mitä mainioin matkaseuratar Annika tukena ja turvana :) Ottawasta lähtiessä olinkin sitten lähinnä oman onneni nojassa ja tietysti meinasi vähän siinä vaiheessa jännittää, pääsenkö ylipäätään Meksikon puolelle ehjin nahoin ;)

Tuona päivänä mun 13 tunnin lentomaratonin (Ottawa - Detroit - New York - Cancun) lomassa aloin vihdoin New Yorkissa JFK:n kentällä tajuta, että oon jo tosi lähellä reissun viimestä määränpäätä. Etukäteen olin vähän ressannu, kerkeänkö Cancunin jatkolennolle mutta onneksi edellinen lento oli jopa etuajassa ja kerkesin näin ollen rauhassa tehdä kaikki lentokenttärepertuaarit, jotka tän reissun aikana on kyllä tulleet jo melkosen tutuiksi! Cancunin lento ei ollut ollenkaan täynnä, mutta samaisella lennolla oli sattumalta pari suomiseuruetta myös suuntaamassa pakoon Suomen talvea Meksikon lämpöön. Kuitenkin, myöhään illalla pilkkopimeässä kymmenen kilometrin korkeudessa sysimustan meren yli lentäessä meinasi herätä pieni epäilys jos toinenkin, oliko tämä sittenkään hyvä idea :D

Jos palataan hetkeksi New Yorkiin – kulutettiin siellä yksi päivä The New York Times Travel Show –matkamessuilla. Idea oli suunnilleen sama kuin Helsingin vastaavilla matkamessuilla, ainoastaan hieman isommassa mittakaavassa. Esillä oli yli 150 eri maata aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, ja jostain syystä mulla jäi parhaiten mieleen Thaimaan kojun eksoottisista hedelmistä muotoillut taideteokset sekä Puerto Ricon ständin mausteikkaat rommimaistiaiset ;) Ennen kuin tämä menee taas ruokablogin puolelle, niin käytiin messuilla kuuntelemassa myös pari matkailuaiheista seminaaria. Ensimmäinen etenkin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä aiheena oli yksinmatkustus mikä oli sangen ajankohtainen aihe mulle ja kaikki mahdolliset vinkit oli siinä vaiheessa enemmän kuin tervetulleita! Seminaarissa oli kertomassa omia reissukokemuksiaan muun muassa The New York Times -lehden The Frugal Traveler -kolumnisti Seth Kugel, joka on matkabloggaaja ja erikoistunut tutkimaan matkailun laatukokemuksia edullisella matkabudjetilla. Hänen kolumniaan voi seurata täällä: http://frugaltraveler.blogs.nytimes.com/

Saisko olla vesimelonia tässä muodossa?

Tai kenties trooppista hedelmäankkaa? :)

Seminaarin teemoja oli muun muassa, kuinka suhtautua reissun aikana erinäisiin tapahtumiin, joita voi joutua tekemään yksin, kuten yksin syöminen ravintolassa, tuntemattomille puhuminen (vähintäänkin hotellin respalle, lentohenkilökunnalle ja muille vastaaville joiden kanssa on pakko kommunikoida heidän ammattinsa vuoksi, etenkin jos tulee kysyttävää). En tiedä mikä siinä on, mutta en vaan tykkää käydä yksin ulkona syömässä. Mieluummin joko seurassa tai sitten haen take-away-annoksen mukaan. Yksin julkisesti syömisessähän ei pitäisi olla mitään hävettävää, koska en itekään ajattele muista ravintolassa yksinsyöjistä mitään, tai en edes varmaan yleensä kiinnitä huomiota, jos joku syö yksin – koska eihän siinä ole mitään outoa!

Toinen seminaarin teemoista oli keskustelu turvallisuuden rajoista, varsinkin yksinmatkustavien naisten suhteen. Yleisen käsityksen mukaan Meksikosta kuulee puhuttavan usein varsin turvattomana maana ja uutisista kantautuu milloin minkäkinlaista rikosta tai onnettomuutta, myös turisteihin kohdistuvia. Meksikon valtion kerrotaan käyvän niin sanottua huumesotaa paikallisia huumekartelleja vastaan ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvattomuuden sanotaan ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan lisääntyneen merkittävästi osassa Meksikon osa-valtioita, etenkin USA:n raja-alueilla. Myös runsas määrä huumeliigoihin millään tapaa liittymättömiä siviilejä on joutunut jengien ja valtion välienselvittelyn uhriksi.

Matkaa varatessa ja suunnitellessa olin täysin tietoinen tästä kaikesta ja sen vuoksi valikoin kohteen melko tarkoin kriteerein, koska en halunnut lomalla ressata turvallisuusasioista, tai mielellään ainakin niin vähän kuin mahdollista. Pientä taustatutkimustyötä tehdessä Jukatanin alue vaikutti yhdeltä rauhallisimmista ympäristöistä opiskella kieltä ja kulttuuria Meksikossa. Playa del Carmenissa oon kuullut monelta paikalliselta, kuinka rauhallinen kaupunki se on. Poliiseja näki tosi paljon kaduilla, ja niitä oli jopa neljää eri sorttia: kunnallispoliisi, turistipoliisi, liikennepoliisi ja mikähän se neljäs vielä oli..? En kertaakaan siellä ollessani tuntenut oloani turvattomaksi – tosin on sanomattakin selvää, ettei tullut mieleenkään liikuskella yksin syrjäkaduilla tai pimeällä rannalla, mitä en tekisi normaalisti missään päin Suomeakaan. Normaalia turvallisuustajua ja itsesuojeluvaistoa noudattamalla oon yleensä pärjännyt oikein hyvin.

Lisäksi seminaarissa keskusteltiin nykyteknologian hyödyntämisestä reissun aikana. Vaikka on olemassa kaiken maailman kännykkäsovelluksia, joiden avulla voi saada suosituksia hyvistä ruokapaikoista tai löytää perille oikeaan hotelliin, eikö näyttöruudun tuijottamisen sijaan kannata kysyä neuvoa paikallisilta? Siinä saa puhekontaktin, rohkaistuu enemmän ja parhaassa tapauksessa voi saada arvokkaita vinkkejä paikallistuntemuksella. TripAdvisorin jenkkituristien kirjottamat suositukset ei välttämättä vastaa sitä, mitä itse hakee hyvältä hotellilta tai ruokapaikalta.

Mulla ei ole nettiä kännykässä, eikä tule näillä näkyvin tämänkään jälkeen olevan (joo joo, oon kivikautinen ja pidän siitä) :P Meksikossa ollessani sain aina apua jos olin hukassa tai tarvitsin jotain – kysymällä selvisi kaikki ongelmat ennemmin tai myöhemmin ja meksikolaiset on ainakin oman kokemukseni mukaan todella ystävällisiä ja valmiita auttamaan niin paljon kuin suinkin voivat. Ikinä ei tullut sellainen olo, etten saa apua, päin vastoin, ongelma saattoi joskus olla se, että pelkäsin tulevani autetuksi ihan liiaksikin! :)

Mun tilanne yksinmatkustavana ei ollut niin radikaali, koska kielikurssilla tutustuin muihin opiskelijoihin, joista useammastakin löytyi onneksi samanhenkistä seuraa myös koulun ulkopuolella. En muutenkaan olisi halunnut viettää kokonaista kolmea viikkoa yksinään, vaikka sain myös huomata, että kun menee yksin jonnekin niin pian saattaa joku toinen yksinmatkustaja tulla juttelemaan, jolloin ei kumpikaan enää ole yksin :) Jotenkin sitä hakeutuu helpommin samassa tilanteessa olevien ihmisten lähelle, ja helpommin myös tutustuu uusiin ihmisiin, kun ei ole koko ajan kiinni tutussa kaverissa.

Myös paikalliset saattaa helpommin tulla juttusille, kun huomaavat, että reissaaja on yksin (ja alkuun ehkä vähän hukassa olevan näkönen.) Mulle on tultu monesti juttelemaan esimerkiksi rannalla ollessani, ja oon saanut paikallisilta meksikolaisilta muun muassa hyviä vinkkejä espanjankielisistä elokuvista, oppinut meksikonespanjan slangisanoja, keskustellut miksi meksikolaiset ei tykkää jenkeistä ('gringoista' =) ) sekä saanut hurjasti uusia matkakohdevinkkejä! 

En oikeastaan kertaakaan reissun aikana tuntenut itseäni varsinaisesti yksinäiseksi. On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Välillä kaipasinkin omaa rauhaa ja halusin viettää iltaa yksin valkoviinilasin ääressä parvekkeella ihaillen Meksikon öistä tähtitaivasta ja tuntien lempeän trooppisen yötuulen hiuksissa. Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kaikkea ja tajuta, kuinka mieletön kokemus tämä reissu on kaiken kaikkiaan ollut!

Mitenhän päin tässä passais olla...

Lomalla pitää välillä osata ottaa rennostikin :)