Asemalta kaikuivat kuulutukset / Kutsuna jota pakoon ei pääse

 Oon tässä viime aikoina oman matkustamiseni lisäksi erinäisistä syistä hengannut vähän väliä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Aiemmin lyhyesti valottamieni Detroitin ja Cancunin lentokenttien hienouksien lisäksi halusin kertoa tarkemmin itelleni nykyään varsin tutuksi tulleesta Suomen suurimmasta kansainvälisestikin arvostetusta lentoasemasta. Helsinki-Vantaan kautta lentää vuodessa lähes 15 miljoonaa matkustajaa ja se on viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana palkittu joka vuosi erinomaisuudestaan muun muassa kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n, brittiläisen ilmailututkimusorganisaatio Skytraxin sekä myös brittiläisen lifestyle-lehti Monoclen toimesta. Tarkempaa tietoa palkinnoista löytyy täältä.

Se on pastilli!  (Kuva: Finavia Oyj)

 Omasta mielestäni Helsinki-Vantaan lentoasema on selkeäopasteinen sekä tehokas ja toimiva palveluidensa suhteen. Lentokentälle saavuttaessahan ollaan useimmiten lähdössä jonkin sortin reissuun, eli monelle matkustajalle lentokentällä asiointi ja oleskelu on matkan ensimmäinen konkreettinen vaihe. Silloin halutaan, että reissu alkaa hyvillä mielin ja toivotaan lähtöselvityksen, turvatarkastuksen ynnä muiden muodollisuuksien sujuvan niin mutkattomasti kuin mahdollista.

Kuva: Finavia Oyj

Suomi-brändiä on mielestäni onnistuneesti tuotu esille perinteisten Marimekon, Iittalan ja Arabian lahjatavaroiden lisäksi lentoaseman Muumi-myymälässä. Lisäksi ostosvalikoimiin on putkahtanut myös uutukainen maailman ensimmäinen Angry Birds-lentokenttämyymälä. Tässä vaiheessa herääkin mielenkiinto - kuinkahan moni esimerkiksi Aasiasta tuleva matkustaja tietää Angry Birdsin alkuperämaan? Keskustelin asiasta kerran lennolla Ottawasta Detroitiin, kun vieruskaverikseni sattui korealainen bisnesmies. Hän kertoi lastensa pelaavan innoissaan Angry Birds-peliä, muttei ollut koskaan ajatellutkaan, mistä maasta pelin idea on lähtöisin. Nokian alkuperä sentään oli herralle kuitenkin selvää pässinlihaa! :)

Moni matkustaja saattaa lentokentällä pyöriessään napata kirjakaupasta mukaan uutuuspokkarin reissulukemiseksi. Helsinki-Vantaalta löytyy myös Book Swap-kirjanvaihtopiste, josta kuka tahansa voi ottaa kirjan mukaan täysin maksutta, sekä halutessaan myös kiikuttaa omat kirjat vaihtoon muille reissaajille luettaviksi. Tämän idean kehittivät Finnairin kahdeksan laaduntarkkailijaa (Quality Hunters), jotka yhdessä tutkivat ja keksivät kehitysideoita, miten lentomatkustamisesta ja lentoasemien palveluista voitaisiin tehdä vieläkin parempi kokemus matkustajille. Kirjavaihtopisteen idea osoittautui yhdeksi suosituimmista! Helsinki-Vantaan lentoasemalla on käytössä myös kaikille ilmainen avoin langaton verkko, ja liikkumista lentokenttäalueella helpottaa ilmainen lentokenttäbussi, joka kulkee pysäköintialueiden ja terminaalien väliä 15 minuutin välein.

Jäänpoisto ja -estosysteemit meneillään

Maailman lumimyrskyissä on viime talvina pähkäilty, kuinka Helsinki-Vantaa onnistuu pitämään kiitoradat puhtaana lumesta ja jäästä ja operoimaan lentoja ääriolosuhteissakin. Totuushan on yksinkertaisesti se, että Suomessa tällaiset sääolosuhteet on täysin normaaleja talviaikaan ja niihin osataan varautua suuremmassa mittakaavassa, kuin yhdellä traktorilla ja parilla kolalla ja lapiolla. Finavian lentokentillä käytetään SnowHow-tekniikkaa, johon kuuluu lentokenttien ylläpitämisen lisäksi myös lentokoneiden jäänesto- ja jäänpoistokäsittelyt. Aiheesta enemmän kiinnostuneet voivat klikata tänne lukeakseen ja katsoakseen lisää.

Omana suosikkinani täytyy mainita Helsinki-Vantaan terminaali kakkosen saapuvien 2B-aulassa sijaitseva Starbucks-kahvila. Vaikka en Jenkkilän ulkopuolella välttämättä ensimmäisenä innostuisi tukemaan tätä monikansallista kahvilaketjua, ovat sen chilisuklaabrowniet ja piparminttulatte silti jotain pientä luksusta arjessa! Lisäksi plussana kahvilan sijainti, joka tarjoaa aitiopaikan saapuvien matkustajien, iloisten jälleennäkemisten sekä tyylikkäiden lentoemojen ja -kapteenien univormujen tarkkailuun (mullako muka liikaa vapaa-aikaa..!)

Itelläni on vielä testaamatta yleisöä varten rakennettu ilmainen lentokoneiden katseluterassi, joka tosin on talvisaikaan ymmärrettävästikin suljettuna. Näköalatasanne tarjoaa kuulemani mukaan upeat näkymät kiitotie 1:lle ja 2:lle sekä koneiden pysäköintipaikoille asematasolle. Mua on aina kiehtonut katsella lentokoneiden nousua ja laskeutumista, ja arvailla jo kaukaa koneen ollessa ilmassa, mikä lentoyhtiö on koneen värityksen perusteella kyseessä (Kajaanissahan tätä ei tosin tarvi paljoakaan jättää arvailujen varaan! ;)

Onko teidän reissuilla sattunut kohdalle sellaisia lentokenttiä, joilla mielellään olisitte viettäneet aikaa pitempäänkin, tai muuten vaan erikoisia tai viihtyisiä kenttiä?

Yksinmatkustamisesta

Tämä reissu oli mun eka matka yksin ulkomaille ja myös ekaa kertaa olin reissussa Euroopan ulkopuolella. Tai no korjattakoon hieman, että reissun USA-Kanada -välillähän mulla oli mitä mainioin matkaseuratar Annika tukena ja turvana :) Ottawasta lähtiessä olinkin sitten lähinnä oman onneni nojassa ja tietysti meinasi vähän siinä vaiheessa jännittää, pääsenkö ylipäätään Meksikon puolelle ehjin nahoin ;)

Tuona päivänä mun 13 tunnin lentomaratonin (Ottawa - Detroit - New York - Cancun) lomassa aloin vihdoin New Yorkissa JFK:n kentällä tajuta, että oon jo tosi lähellä reissun viimestä määränpäätä. Etukäteen olin vähän ressannu, kerkeänkö Cancunin jatkolennolle mutta onneksi edellinen lento oli jopa etuajassa ja kerkesin näin ollen rauhassa tehdä kaikki lentokenttärepertuaarit, jotka tän reissun aikana on kyllä tulleet jo melkosen tutuiksi! Cancunin lento ei ollut ollenkaan täynnä, mutta samaisella lennolla oli sattumalta pari suomiseuruetta myös suuntaamassa pakoon Suomen talvea Meksikon lämpöön. Kuitenkin, myöhään illalla pilkkopimeässä kymmenen kilometrin korkeudessa sysimustan meren yli lentäessä meinasi herätä pieni epäilys jos toinenkin, oliko tämä sittenkään hyvä idea :D

Jos palataan hetkeksi New Yorkiin – kulutettiin siellä yksi päivä The New York Times Travel Show –matkamessuilla. Idea oli suunnilleen sama kuin Helsingin vastaavilla matkamessuilla, ainoastaan hieman isommassa mittakaavassa. Esillä oli yli 150 eri maata aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, ja jostain syystä mulla jäi parhaiten mieleen Thaimaan kojun eksoottisista hedelmistä muotoillut taideteokset sekä Puerto Ricon ständin mausteikkaat rommimaistiaiset ;) Ennen kuin tämä menee taas ruokablogin puolelle, niin käytiin messuilla kuuntelemassa myös pari matkailuaiheista seminaaria. Ensimmäinen etenkin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä aiheena oli yksinmatkustus mikä oli sangen ajankohtainen aihe mulle ja kaikki mahdolliset vinkit oli siinä vaiheessa enemmän kuin tervetulleita! Seminaarissa oli kertomassa omia reissukokemuksiaan muun muassa The New York Times -lehden The Frugal Traveler -kolumnisti Seth Kugel, joka on matkabloggaaja ja erikoistunut tutkimaan matkailun laatukokemuksia edullisella matkabudjetilla. Hänen kolumniaan voi seurata täällä: http://frugaltraveler.blogs.nytimes.com/

Saisko olla vesimelonia tässä muodossa?

Tai kenties trooppista hedelmäankkaa? :)

Seminaarin teemoja oli muun muassa, kuinka suhtautua reissun aikana erinäisiin tapahtumiin, joita voi joutua tekemään yksin, kuten yksin syöminen ravintolassa, tuntemattomille puhuminen (vähintäänkin hotellin respalle, lentohenkilökunnalle ja muille vastaaville joiden kanssa on pakko kommunikoida heidän ammattinsa vuoksi, etenkin jos tulee kysyttävää). En tiedä mikä siinä on, mutta en vaan tykkää käydä yksin ulkona syömässä. Mieluummin joko seurassa tai sitten haen take-away-annoksen mukaan. Yksin julkisesti syömisessähän ei pitäisi olla mitään hävettävää, koska en itekään ajattele muista ravintolassa yksinsyöjistä mitään, tai en edes varmaan yleensä kiinnitä huomiota, jos joku syö yksin – koska eihän siinä ole mitään outoa!

Toinen seminaarin teemoista oli keskustelu turvallisuuden rajoista, varsinkin yksinmatkustavien naisten suhteen. Yleisen käsityksen mukaan Meksikosta kuulee puhuttavan usein varsin turvattomana maana ja uutisista kantautuu milloin minkäkinlaista rikosta tai onnettomuutta, myös turisteihin kohdistuvia. Meksikon valtion kerrotaan käyvän niin sanottua huumesotaa paikallisia huumekartelleja vastaan ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvattomuuden sanotaan ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan lisääntyneen merkittävästi osassa Meksikon osa-valtioita, etenkin USA:n raja-alueilla. Myös runsas määrä huumeliigoihin millään tapaa liittymättömiä siviilejä on joutunut jengien ja valtion välienselvittelyn uhriksi.

Matkaa varatessa ja suunnitellessa olin täysin tietoinen tästä kaikesta ja sen vuoksi valikoin kohteen melko tarkoin kriteerein, koska en halunnut lomalla ressata turvallisuusasioista, tai mielellään ainakin niin vähän kuin mahdollista. Pientä taustatutkimustyötä tehdessä Jukatanin alue vaikutti yhdeltä rauhallisimmista ympäristöistä opiskella kieltä ja kulttuuria Meksikossa. Playa del Carmenissa oon kuullut monelta paikalliselta, kuinka rauhallinen kaupunki se on. Poliiseja näki tosi paljon kaduilla, ja niitä oli jopa neljää eri sorttia: kunnallispoliisi, turistipoliisi, liikennepoliisi ja mikähän se neljäs vielä oli..? En kertaakaan siellä ollessani tuntenut oloani turvattomaksi – tosin on sanomattakin selvää, ettei tullut mieleenkään liikuskella yksin syrjäkaduilla tai pimeällä rannalla, mitä en tekisi normaalisti missään päin Suomeakaan. Normaalia turvallisuustajua ja itsesuojeluvaistoa noudattamalla oon yleensä pärjännyt oikein hyvin.

Lisäksi seminaarissa keskusteltiin nykyteknologian hyödyntämisestä reissun aikana. Vaikka on olemassa kaiken maailman kännykkäsovelluksia, joiden avulla voi saada suosituksia hyvistä ruokapaikoista tai löytää perille oikeaan hotelliin, eikö näyttöruudun tuijottamisen sijaan kannata kysyä neuvoa paikallisilta? Siinä saa puhekontaktin, rohkaistuu enemmän ja parhaassa tapauksessa voi saada arvokkaita vinkkejä paikallistuntemuksella. TripAdvisorin jenkkituristien kirjottamat suositukset ei välttämättä vastaa sitä, mitä itse hakee hyvältä hotellilta tai ruokapaikalta.

Mulla ei ole nettiä kännykässä, eikä tule näillä näkyvin tämänkään jälkeen olevan (joo joo, oon kivikautinen ja pidän siitä) :P Meksikossa ollessani sain aina apua jos olin hukassa tai tarvitsin jotain – kysymällä selvisi kaikki ongelmat ennemmin tai myöhemmin ja meksikolaiset on ainakin oman kokemukseni mukaan todella ystävällisiä ja valmiita auttamaan niin paljon kuin suinkin voivat. Ikinä ei tullut sellainen olo, etten saa apua, päin vastoin, ongelma saattoi joskus olla se, että pelkäsin tulevani autetuksi ihan liiaksikin! :)

Mun tilanne yksinmatkustavana ei ollut niin radikaali, koska kielikurssilla tutustuin muihin opiskelijoihin, joista useammastakin löytyi onneksi samanhenkistä seuraa myös koulun ulkopuolella. En muutenkaan olisi halunnut viettää kokonaista kolmea viikkoa yksinään, vaikka sain myös huomata, että kun menee yksin jonnekin niin pian saattaa joku toinen yksinmatkustaja tulla juttelemaan, jolloin ei kumpikaan enää ole yksin :) Jotenkin sitä hakeutuu helpommin samassa tilanteessa olevien ihmisten lähelle, ja helpommin myös tutustuu uusiin ihmisiin, kun ei ole koko ajan kiinni tutussa kaverissa.

Myös paikalliset saattaa helpommin tulla juttusille, kun huomaavat, että reissaaja on yksin (ja alkuun ehkä vähän hukassa olevan näkönen.) Mulle on tultu monesti juttelemaan esimerkiksi rannalla ollessani, ja oon saanut paikallisilta meksikolaisilta muun muassa hyviä vinkkejä espanjankielisistä elokuvista, oppinut meksikonespanjan slangisanoja, keskustellut miksi meksikolaiset ei tykkää jenkeistä ('gringoista' =) ) sekä saanut hurjasti uusia matkakohdevinkkejä! 

En oikeastaan kertaakaan reissun aikana tuntenut itseäni varsinaisesti yksinäiseksi. On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Välillä kaipasinkin omaa rauhaa ja halusin viettää iltaa yksin valkoviinilasin ääressä parvekkeella ihaillen Meksikon öistä tähtitaivasta ja tuntien lempeän trooppisen yötuulen hiuksissa. Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kaikkea ja tajuta, kuinka mieletön kokemus tämä reissu on kaiken kaikkiaan ollut!

Mitenhän päin tässä passais olla...

Lomalla pitää välillä osata ottaa rennostikin :)

Sinivalkoisin siivin illaksi perille

Ja tästä se matka sitten alkoi, innosta ja jännityksestä puhkuen niin ettei paitakaan enää näköjään meinannut pysyä housuissa :D

Näin lentomatkailusta kiinnostuneena en voinut vastustaa tilaisuutta leikkiä Finnairin Quality Hunteria ja kommentoida New Yorkin lentoani ja siihen liittyviä matkustajien palveluja. Mulla oli siis Finnairin suora lento Helsingistä New Yorkin JFK:n lentokentälle ja lentoaika oli noin 8 h 40 min.Tein lähtöselvityksen kätevästi kotona netissä jo 36 tuntia ennen lennon lähtöä, joten kentälle saapuessa ei tarvinnut jonotella lähtöselvitystiskille vaan sain suoraan jättää mun 16 kiloa _kevyen_ laukun hihnalle ja mennä turva- ja passitarkastusten kautta lähtöportille. 

Tässä välissä voidaan mainita, että mä en ole koskaan ennen lentänyt mannertenvälisiä lentoja. Mun viimeaikainen lentomatkustaminen on koostunut lähinnä Hki – Kajaani – Hki -välin suhaamisesta Flyben pienehköillä potkurikoneilla ja pelkistetyllä palvelulla, vaikka ei siitäkään mitään valittamista ole ollut, aina on päästy enemmän tai vähemmän aikataulussa perille ;)

Joka tapauksessa, koska en tiennyt ollenkaan mitä odottaa, olin kuin lapsi karkkikaupassa huomatessani, että ensinnäkin kaikille matkustajille oli istuimilla odottamassa omat tyynyt,  peitot ja kuulokkeet pitkää lentoa varten. Ateria lennolla oli myös maukas: meille tarjoiltiin aasialaisittain valmistettua kanaa vihannesten ja riisin kera, sekä jälkiruoaksi mansikkatäytekakkua valkosuklaakuorrutuksella, jolloin viimestään ainakin tämän matkustajan suupielet oli jo ihan korvissa =) Lisäksi ateriaan kuului salaatti, leipä, sekä kahvin lisäksi vapaavalintainen juoma, jossa vaihtoehtoina oli muun muassa puna- ja valkoviiniä, joita tarjoiltiin vielä myöhemmin lisää toinenkin kierros (toim. huom. itsehän tietysti olin tuoremehulinjalla ;)

Kaikesta tästä tohkeissani en malttanut oikein nukkua ollenkaan, vaikka yleensä lennoilla oon jo unessa ennen kuin kone on ilmassakaan. Sen sijaan aloin tutkimaan lennon viihdeosastoa – jokaisen matkustajan edessä olevan tuolin selkänojassa oli oma viihdenäyttö, josta pystyi valitsemaan lukemattomia määriä eri elokuvia, musiikkia, tv-sarjoja, pelejä, urheilua, uutisia tai seuraamaan reittikarttaa missä ollaan milloinkin menossa. Itseäni viihdytti erityisesti Elokuun ja Lassi Valtosen albumit, SpinFM, How I Met Your Mother -tv-sarja  ja lisäksi onnistuin löytämään myös Berlitzin sanapelin, jossa opetettiin espanjan alkeita..hyvää kertausta mun kielipäälle!

Perille hieman sumuiseen New Yorkiin päästiin puolisen tuntia myöhässä, ja pitkän passintarkastusjonon ja muiden rajamuodollisuuksien jälkeen kohdattiin vihdoin Kanadasta lentäneen matkaseurattareni kanssa Manhattanilla!

Näkymä Manhattanille hotellin ikkunasta 15. kerroksesta