Mikä meni pieleen ja miten siitä selvittiin?

Näin jälkikäteen on hyvä tehdä tunnustuksia, mitkä asiat ei reissun aikana menny niin kuin Strömsössä :)

Ensimmäinen pulma tuli vastaan heti ekana päivänä New Yorkissa: mun Visa Debit -kortti ei toiminut! Tasan yhden kerran sain maksettua sillä pienen ostoksen liikkeen kassalla, ja sen jälkeen kortti ei suostunut yhteistyöhön kassoilla eikä raha-automaateillakaan. Käteistä mulla oli mukana vain jonkin verran, sillä en tykkää kuljettaa mukanani isompia käteissummia, kun mun naamasta jo näkee siinä vaiheessa, että oon varsin otollinen ryöstökohde :D Onneksi olin tilannut Mastercardin luottokortin ennen reissua, vaikka yleisesti ottaen oon aina ollu vähän luottokortteja vastaan. Tätä reissua varten se vaikutti kuitenkin hyvältä varatoimenpiteeltä esimerkiksi juuri tällaista tilannetta varten. Soitin pankkikortin toimimattomuudesta Kainuun Osuuspankkiin ja siellä kerrottiin kaiken olevan kunnossa: tilitiedot ok, ei ole näppäilty tunnuslukua väärin tai kopioitu korttia tms. Jännä juttu. Kanadassa ja jopa Meksikossa debit puolestaan toimi ilman mitään ongelmia!

Mun kortti valitsi viisaasti sen ainoan liikkeen missä todellakin kannatti toimia ;)

Detroitin lentokentällä jatkolentoa New Yorkiin odotellessa Delta-lentoyhtiön virkailija ei ollut koskaan kuullutkaan ESTA-matkustusluvasta, joka tarvitaan USA:an matkustaessa ja jonka olin hyväksytysti anonut hyvissä ajoin ennen reissua. Kyseinen hieman elämäänsä kyllästyneeltä vaikuttanut virkailija miltei aiheutti mulle sydärin koittamalla lähestulkoon estää mun koneeseen pääsyn! Onneksi toinen kokeneempi virkailija tuli pian hätiin ja tämä tyttö pääsi huoletta jatkamaan pisintä lentomaratoniaan :)

Niin yllättävää kuin tämä nyt onkin: pakkasin mukaan ihan liikaa tavaraa! Ensinnäkin huomioonottaen kohteiden ilmaston vaihtelun ääripäästä toiseen eli hirmupakkasista tropiikin helteeseen piti pakata kahenlaiset varustukset mukaan –  mikä luonnollisesti tarkottaa enemmän tavaraa. Kuitenkin, lähinnä Meksikon vaatetusta ajatellen ihan turhia oli kesätakki sekä Converset, koska yölläkin kaupungilla liikkuessa tarkeni pelkillä lyhythihasilla ja sandaaleilla/balleriinoilla. Itse asiassa olin kotoa lähtiessäni melko tyytyväinen, että sain reilun neljän viikon tavarat mahtumaan niinkin hyvin matkalaukkuun sekä pienempään lentolaukkuun, enkä lihottanut isoa laukkua Nykin ja Kanadan jälkeen kuin parin kilon verran. Meksikossa sitten puolestaan tilanne hieman riistäyty käsistä ja osa tavaroista, muun muassa talvivaatteet piti lähettää DHL:n paketissa Suomeen :) Edelleenkin oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että vika oli mun matkalaukussa, joka ei vaan ollu tarpeeksi iso kaikelle tarpeelliselle ;)

DHL:n lähetyksestä puheen ollen, lähetyksen kulkua seuratessa huomasin, että se oli jumittanu Suomen tullissa noin viikon ajan, ja mulle soiteltiin sieltä keskellä yötä Meksikon aikaa tarkempaa selvitystä paketin sisällöstä. Lopulta halusivat kirjallisen raportin tavaroista - oliko ne mun omia, käytettyjä vai käyttämättömiä, hotelliin unohdettuja vai mikä oikein oli homman nimi. En tiedä aiheuttiko Meksikosta saapunut TALVIVAATTEITA täynnä oleva tuontilähetys jotain epäilyksiä vai miksi moinen perinpohjainen syynäys ;) Sain tavarat kuitenkin moitteettomassa kunnossa ja hyvissä ajoin itelleni, joten no pasa nada!

Edelleen sarjassamme vähemmän vakavia probleemia – perinteisten postikorttien lähettämisen vaikeus! Eli homma pähkinänkuoressa: ostat kortit yhdestä paikasta, postimerkit toisesta ja sokerina pohjalla postilaatikon metsästäminen! Esimerkiksi Meksikossakaan korttien löytäminen ja ostaminen ei ole mikään ongelma, kun niitä löytyy vähän joka kadunkulmasta turistialueilta. Mutta postimerkkejäpä ei saakaan näistä samoista paikoista, vaan mua neuvottiin ensin menemään nettikahvilaan, joka myy postimerkkejä. Suuntasin siis kyseiseen paikkaan, jossa mulle pahoiteltiin, ettei merkkejä ole myynnissä ja ehkä postitoimistosta saa, mutta postitoimiston sijainnista ei ollut taas haisuakaan...jaaa-a..? Miltei teki mieli pakata siinä vaiheessa kortit mukaan laukkuun ja lähettää ne myöhemmin Suomesta käsin ;D Mistä muuten puheen ollen ja suuria tunnustuksia tehden: lähetin New Yorkin kortit Kanadasta, Kanadan kortit Detroitin kentältä USA:sta ja Meksikon kortit on vielä tätäkin kirjottaessa suuren suuri kysymysmerkki :D
EDIT// onnistuinpa kuitenkin lähettämään kortit lähtiessä Cancunin kentältä, ei tarvinnu Suomesta käsin postittaa niitä jee! \o/

Hups, tais postimerkkien metsästys unohtua tähän jätskipaikkaan eksyessä.. ;D

Sokerina pohjalla oli tää mun paluulennon laukkuepisodi. Eli sain laukun ihan normaalisti Cancunin lennon jälkeen New Yorkin kentällä ja olin viemässä sitä seuraavalle transit-lennolle, joka oli eri lipulla ja eri lentoyhtiöllä kuin eka lento, minkä vuoksi mun piti kerätä laukku talteen ja siirtää se eri hihnalle Suomen lentoa varten. Laukkujenkeräysterminaalin jälkeen roteva kaksimetrinen univormuasuinen lentokenttävirkailija pysäyttää mut ja haluaa valottaa mun laukun hihnalla vielä kertaalleen, johon suostun ihan mukisematta, koska sillä lailla tehtiin myös Cancuniin saapuessa eli uudelleentarkistettiin laukku terminaalista poistuttaessa. Nostan laukun hihnalle ja sinne se haviääkin sen siliän tien, ja käännyn virkailijan puoleen hämmentyneenä kysyen, mistä saan mun laukun takas. Virkailija pyörittelee silmiään yhtä hämmentyneenä ja kysyy, eikö mun jatkolento ookaan American Airlinesilla, johon vastaan, ettei tosissaankaan ole! Molemmilta siinä vaiheessa syvä turhautunut huokaus ja mut neuvottiin menemään selvittelemään asiaa laukkupalveluiden puoleen, missä mua käskettiin odottamaan parisen tuntia, että laukku tulee sekaannuksen jälkeen uudestaan hihnalle.

Rakas laukkunihan ei sitten ikinä tullut vaan lähdin ainoastaan käsimatkatavaroiden kera Suomen lennolle, American Airlinesin lupauksen kanssa, että toimittavat laukun jälkikäteen perille kotia asti. Laukkua sit metsästettiin siellä kentällä seuraavat kolme päivää, kunnes ite asiaa tiedustellessani sain vahvistuksen, että laukku on löytynyt vielä jopa ehjänä ja välitetty Finnairin huomaan seuraavalle lennolle Helsinkiin.

On sinänsä ihan oletettavaa, ettei kaikki mene reissussa aina suunnitelmien mukaan ja vaikka ne asiat sillä hetkellä harmittaakin, niin jälkeenpäin voi jo vähän alkaa suupielet kohoilla. Onneksi ei käynyt mitään tuon vakavempaa, pysyin koko reissun ajan terveenä ja sain itteni ja lopulta matkatavaratkin ehjänä kotia. Ja onpahan ainakin uusia matkatarinoita kerrottavana ja muisteltavana seuraavilla reissuilla!

Yksinmatkustamisesta

Tämä reissu oli mun eka matka yksin ulkomaille ja myös ekaa kertaa olin reissussa Euroopan ulkopuolella. Tai no korjattakoon hieman, että reissun USA-Kanada -välillähän mulla oli mitä mainioin matkaseuratar Annika tukena ja turvana :) Ottawasta lähtiessä olinkin sitten lähinnä oman onneni nojassa ja tietysti meinasi vähän siinä vaiheessa jännittää, pääsenkö ylipäätään Meksikon puolelle ehjin nahoin ;)

Tuona päivänä mun 13 tunnin lentomaratonin (Ottawa - Detroit - New York - Cancun) lomassa aloin vihdoin New Yorkissa JFK:n kentällä tajuta, että oon jo tosi lähellä reissun viimestä määränpäätä. Etukäteen olin vähän ressannu, kerkeänkö Cancunin jatkolennolle mutta onneksi edellinen lento oli jopa etuajassa ja kerkesin näin ollen rauhassa tehdä kaikki lentokenttärepertuaarit, jotka tän reissun aikana on kyllä tulleet jo melkosen tutuiksi! Cancunin lento ei ollut ollenkaan täynnä, mutta samaisella lennolla oli sattumalta pari suomiseuruetta myös suuntaamassa pakoon Suomen talvea Meksikon lämpöön. Kuitenkin, myöhään illalla pilkkopimeässä kymmenen kilometrin korkeudessa sysimustan meren yli lentäessä meinasi herätä pieni epäilys jos toinenkin, oliko tämä sittenkään hyvä idea :D

Jos palataan hetkeksi New Yorkiin – kulutettiin siellä yksi päivä The New York Times Travel Show –matkamessuilla. Idea oli suunnilleen sama kuin Helsingin vastaavilla matkamessuilla, ainoastaan hieman isommassa mittakaavassa. Esillä oli yli 150 eri maata aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, ja jostain syystä mulla jäi parhaiten mieleen Thaimaan kojun eksoottisista hedelmistä muotoillut taideteokset sekä Puerto Ricon ständin mausteikkaat rommimaistiaiset ;) Ennen kuin tämä menee taas ruokablogin puolelle, niin käytiin messuilla kuuntelemassa myös pari matkailuaiheista seminaaria. Ensimmäinen etenkin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä aiheena oli yksinmatkustus mikä oli sangen ajankohtainen aihe mulle ja kaikki mahdolliset vinkit oli siinä vaiheessa enemmän kuin tervetulleita! Seminaarissa oli kertomassa omia reissukokemuksiaan muun muassa The New York Times -lehden The Frugal Traveler -kolumnisti Seth Kugel, joka on matkabloggaaja ja erikoistunut tutkimaan matkailun laatukokemuksia edullisella matkabudjetilla. Hänen kolumniaan voi seurata täällä: http://frugaltraveler.blogs.nytimes.com/

Saisko olla vesimelonia tässä muodossa?

Tai kenties trooppista hedelmäankkaa? :)

Seminaarin teemoja oli muun muassa, kuinka suhtautua reissun aikana erinäisiin tapahtumiin, joita voi joutua tekemään yksin, kuten yksin syöminen ravintolassa, tuntemattomille puhuminen (vähintäänkin hotellin respalle, lentohenkilökunnalle ja muille vastaaville joiden kanssa on pakko kommunikoida heidän ammattinsa vuoksi, etenkin jos tulee kysyttävää). En tiedä mikä siinä on, mutta en vaan tykkää käydä yksin ulkona syömässä. Mieluummin joko seurassa tai sitten haen take-away-annoksen mukaan. Yksin julkisesti syömisessähän ei pitäisi olla mitään hävettävää, koska en itekään ajattele muista ravintolassa yksinsyöjistä mitään, tai en edes varmaan yleensä kiinnitä huomiota, jos joku syö yksin – koska eihän siinä ole mitään outoa!

Toinen seminaarin teemoista oli keskustelu turvallisuuden rajoista, varsinkin yksinmatkustavien naisten suhteen. Yleisen käsityksen mukaan Meksikosta kuulee puhuttavan usein varsin turvattomana maana ja uutisista kantautuu milloin minkäkinlaista rikosta tai onnettomuutta, myös turisteihin kohdistuvia. Meksikon valtion kerrotaan käyvän niin sanottua huumesotaa paikallisia huumekartelleja vastaan ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvattomuuden sanotaan ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan lisääntyneen merkittävästi osassa Meksikon osa-valtioita, etenkin USA:n raja-alueilla. Myös runsas määrä huumeliigoihin millään tapaa liittymättömiä siviilejä on joutunut jengien ja valtion välienselvittelyn uhriksi.

Matkaa varatessa ja suunnitellessa olin täysin tietoinen tästä kaikesta ja sen vuoksi valikoin kohteen melko tarkoin kriteerein, koska en halunnut lomalla ressata turvallisuusasioista, tai mielellään ainakin niin vähän kuin mahdollista. Pientä taustatutkimustyötä tehdessä Jukatanin alue vaikutti yhdeltä rauhallisimmista ympäristöistä opiskella kieltä ja kulttuuria Meksikossa. Playa del Carmenissa oon kuullut monelta paikalliselta, kuinka rauhallinen kaupunki se on. Poliiseja näki tosi paljon kaduilla, ja niitä oli jopa neljää eri sorttia: kunnallispoliisi, turistipoliisi, liikennepoliisi ja mikähän se neljäs vielä oli..? En kertaakaan siellä ollessani tuntenut oloani turvattomaksi – tosin on sanomattakin selvää, ettei tullut mieleenkään liikuskella yksin syrjäkaduilla tai pimeällä rannalla, mitä en tekisi normaalisti missään päin Suomeakaan. Normaalia turvallisuustajua ja itsesuojeluvaistoa noudattamalla oon yleensä pärjännyt oikein hyvin.

Lisäksi seminaarissa keskusteltiin nykyteknologian hyödyntämisestä reissun aikana. Vaikka on olemassa kaiken maailman kännykkäsovelluksia, joiden avulla voi saada suosituksia hyvistä ruokapaikoista tai löytää perille oikeaan hotelliin, eikö näyttöruudun tuijottamisen sijaan kannata kysyä neuvoa paikallisilta? Siinä saa puhekontaktin, rohkaistuu enemmän ja parhaassa tapauksessa voi saada arvokkaita vinkkejä paikallistuntemuksella. TripAdvisorin jenkkituristien kirjottamat suositukset ei välttämättä vastaa sitä, mitä itse hakee hyvältä hotellilta tai ruokapaikalta.

Mulla ei ole nettiä kännykässä, eikä tule näillä näkyvin tämänkään jälkeen olevan (joo joo, oon kivikautinen ja pidän siitä) :P Meksikossa ollessani sain aina apua jos olin hukassa tai tarvitsin jotain – kysymällä selvisi kaikki ongelmat ennemmin tai myöhemmin ja meksikolaiset on ainakin oman kokemukseni mukaan todella ystävällisiä ja valmiita auttamaan niin paljon kuin suinkin voivat. Ikinä ei tullut sellainen olo, etten saa apua, päin vastoin, ongelma saattoi joskus olla se, että pelkäsin tulevani autetuksi ihan liiaksikin! :)

Mun tilanne yksinmatkustavana ei ollut niin radikaali, koska kielikurssilla tutustuin muihin opiskelijoihin, joista useammastakin löytyi onneksi samanhenkistä seuraa myös koulun ulkopuolella. En muutenkaan olisi halunnut viettää kokonaista kolmea viikkoa yksinään, vaikka sain myös huomata, että kun menee yksin jonnekin niin pian saattaa joku toinen yksinmatkustaja tulla juttelemaan, jolloin ei kumpikaan enää ole yksin :) Jotenkin sitä hakeutuu helpommin samassa tilanteessa olevien ihmisten lähelle, ja helpommin myös tutustuu uusiin ihmisiin, kun ei ole koko ajan kiinni tutussa kaverissa.

Myös paikalliset saattaa helpommin tulla juttusille, kun huomaavat, että reissaaja on yksin (ja alkuun ehkä vähän hukassa olevan näkönen.) Mulle on tultu monesti juttelemaan esimerkiksi rannalla ollessani, ja oon saanut paikallisilta meksikolaisilta muun muassa hyviä vinkkejä espanjankielisistä elokuvista, oppinut meksikonespanjan slangisanoja, keskustellut miksi meksikolaiset ei tykkää jenkeistä ('gringoista' =) ) sekä saanut hurjasti uusia matkakohdevinkkejä! 

En oikeastaan kertaakaan reissun aikana tuntenut itseäni varsinaisesti yksinäiseksi. On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Välillä kaipasinkin omaa rauhaa ja halusin viettää iltaa yksin valkoviinilasin ääressä parvekkeella ihaillen Meksikon öistä tähtitaivasta ja tuntien lempeän trooppisen yötuulen hiuksissa. Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kaikkea ja tajuta, kuinka mieletön kokemus tämä reissu on kaiken kaikkiaan ollut!

Mitenhän päin tässä passais olla...

Lomalla pitää välillä osata ottaa rennostikin :)

These streets will make you feel brand new

Parin päivän New Yorkissa palloilun, aikaerorasituksesta ja lievästä kulttuurishokista toipumisen jälkeen oon tehnyt muun muassa seuraavanlaisia huomioita kaupungista, joka ei koskaan nuku:

- Amerikkalaiset rakastavat palavasti maataan, mikä näkyy esimerkiksi USA:n lipuissa, joita on ripoteltu liehumaan mahdollisimman monen rakennuksen seinämään...God Bless America? :P

- Ihmiset on puheliaita. Siis tosi puheliaita! Small talkia harrastetaan joka paikassa ja kaikkien kanssa, eli höpötellään esimerkiksi kassaneidin kanssa niitä näitä vaikka ei olisi mitään oikeaa asiaa eikä vastaukset oikeasti kiinnostaisikaan. Jos oot tuppisuuna tai muuten vaan et aina jaksa osallistua merkityksettömään jutusteluun saat mahdollisesti vähän kummia katseita osaksesi. Yleensä tilanne korjaantuu kyllä melkosen sukkelaan kun kerrot olevasi Suomesta, tai vaihtoehtoisesti vaikkapa jommasta kummasta naapurimaasta... =)

- autoilijat tykkää myös olla äänekkäitä tööttäämällä torvia jatkuvasti

- useimmissa kaupoissa on lukematon määrä myyjiä, jotka on kaikki enemmän kuin valmiita auttamaan löytämään juuri mitä ikinä haluatkin (tai myös mitä et vaan vielä tiedä haluavasi, mutta mahtipontisen myyntipuheen jälkeen uskot ehdottomasti tarvitsevasi juuri sitä kuorintavoidetta...!)

- tuotteiden hinnat ilmotetaan verottomina, eli oikea hinta selviää vasta kassalla, ja tippejä harrastetaan erittäin paljon etenkin ravintoloissa, takseissa jne.

- Starbucks löytyy lähestulkoon joka kadunkulmasta ja on toiminu meillä aamiaispaikkana aika lailla joka aamu

Caramel Apple Spice lämmitti tammikuisessa viimassa
 

- katukuvassa näkee paljon mustaanpukeutuvia newyorkilaisia..itse rakastan värejä ja meinasin jo vaipua epätoivoon synkkien sävyen keskellä, mutta sitten alkoi kaupungista ilokseni löytyä muutama väriläiskä:

 

  (toim. huom. en ehkä ostanut ihan noita kaikkia kenkiä..)

- Times Square on meluisa, kuhiseva ja täynnä turisteja, katumyyjiä ja kirkkaita valoja

- Chinatownin kaupunginosassa tuntee olevansa täysin toisella puolella maailmaa ja hallitsevana kielenä toimii lähinnä mandariinikiina

Tämän paremmin en voisi kiteyttää New Yorkin olemusta, sitä miltä se näyttää mun silmin:

"Seuraa unelmaasi. Pidä varasi."

Sinivalkoisin siivin illaksi perille

Ja tästä se matka sitten alkoi, innosta ja jännityksestä puhkuen niin ettei paitakaan enää näköjään meinannut pysyä housuissa :D

Näin lentomatkailusta kiinnostuneena en voinut vastustaa tilaisuutta leikkiä Finnairin Quality Hunteria ja kommentoida New Yorkin lentoani ja siihen liittyviä matkustajien palveluja. Mulla oli siis Finnairin suora lento Helsingistä New Yorkin JFK:n lentokentälle ja lentoaika oli noin 8 h 40 min.Tein lähtöselvityksen kätevästi kotona netissä jo 36 tuntia ennen lennon lähtöä, joten kentälle saapuessa ei tarvinnut jonotella lähtöselvitystiskille vaan sain suoraan jättää mun 16 kiloa _kevyen_ laukun hihnalle ja mennä turva- ja passitarkastusten kautta lähtöportille. 

Tässä välissä voidaan mainita, että mä en ole koskaan ennen lentänyt mannertenvälisiä lentoja. Mun viimeaikainen lentomatkustaminen on koostunut lähinnä Hki – Kajaani – Hki -välin suhaamisesta Flyben pienehköillä potkurikoneilla ja pelkistetyllä palvelulla, vaikka ei siitäkään mitään valittamista ole ollut, aina on päästy enemmän tai vähemmän aikataulussa perille ;)

Joka tapauksessa, koska en tiennyt ollenkaan mitä odottaa, olin kuin lapsi karkkikaupassa huomatessani, että ensinnäkin kaikille matkustajille oli istuimilla odottamassa omat tyynyt,  peitot ja kuulokkeet pitkää lentoa varten. Ateria lennolla oli myös maukas: meille tarjoiltiin aasialaisittain valmistettua kanaa vihannesten ja riisin kera, sekä jälkiruoaksi mansikkatäytekakkua valkosuklaakuorrutuksella, jolloin viimestään ainakin tämän matkustajan suupielet oli jo ihan korvissa =) Lisäksi ateriaan kuului salaatti, leipä, sekä kahvin lisäksi vapaavalintainen juoma, jossa vaihtoehtoina oli muun muassa puna- ja valkoviiniä, joita tarjoiltiin vielä myöhemmin lisää toinenkin kierros (toim. huom. itsehän tietysti olin tuoremehulinjalla ;)

Kaikesta tästä tohkeissani en malttanut oikein nukkua ollenkaan, vaikka yleensä lennoilla oon jo unessa ennen kuin kone on ilmassakaan. Sen sijaan aloin tutkimaan lennon viihdeosastoa – jokaisen matkustajan edessä olevan tuolin selkänojassa oli oma viihdenäyttö, josta pystyi valitsemaan lukemattomia määriä eri elokuvia, musiikkia, tv-sarjoja, pelejä, urheilua, uutisia tai seuraamaan reittikarttaa missä ollaan milloinkin menossa. Itseäni viihdytti erityisesti Elokuun ja Lassi Valtosen albumit, SpinFM, How I Met Your Mother -tv-sarja  ja lisäksi onnistuin löytämään myös Berlitzin sanapelin, jossa opetettiin espanjan alkeita..hyvää kertausta mun kielipäälle!

Perille hieman sumuiseen New Yorkiin päästiin puolisen tuntia myöhässä, ja pitkän passintarkastusjonon ja muiden rajamuodollisuuksien jälkeen kohdattiin vihdoin Kanadasta lentäneen matkaseurattareni kanssa Manhattanilla!

Näkymä Manhattanille hotellin ikkunasta 15. kerroksesta