Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

5 tapaa ylläpitää kielitaitoa

torstai 23. toukokuuta 2013

5 tapaa ylläpitää kielitaitoa


Uuden kielen opiskelu tuntuu usein palkitsevalta viimeistään siinä vaiheessa, kun oikeasti pystyy käyttämään oppimaansa sanastoa arkipäivän tilanteissa ja huomaa ymmärtävänsä vieraalla kielellä käytyjä keskusteluja. Oppiminen voi parhaimmillaan olla varsin nopeaa ympäristössä, jossa kuulee jatkuvasti puhuttavan vierasta kieltä. Sanat ikään kuin tarttuvat korvaan ajan kanssa, ja oikealla hetkellä ne muistuvat mieleen jostain aivojen muistilokerosta ja näin niitä voi myös itse hyödyntää sopivan tilanteen tullen.

Kielen oppimisen kehitys valitettavasti tuppaa jokseenkin tyssäämään, tai ainakin hidastumaan, kun kieltä ei kuule puhuttavan päivittäin. Itselläni on hieman käynyt näin espanjan kielen opiskelun suhteen. Kielikurssista Meksikossa on nyt reilut kolme kuukautta, enkä suoraan sanottuna voi kauheasti olla ylpeä opitun kielitaidon ylläpidostani. Toki oon aina välillä ottanut kurssikirjan käteeni ja koittanut syventyä teksteihin ja kielioppiin, mutta kun tietää, ettei ole tulossa mitään koetta tai muutakaan kuulustelua, niin se vähäinenkin keskittymiskyky tahtoo herpaantua Facebookiin jonnekin ihan muualle! Tämähän on tietysti ihan kiinni omasta opiskelumotivaatiosta, eikä uutta kieltä tietenkään opetella pelkästään koetta tai kieltenopettajaa varten.

Siitä huolimatta päätin, että asialle on pikaisesti tehtävä jotain, ennen kuin viimeisetkin hola amigot unohtuu. Onnekseni löysin bosnialaisen Mirha Masalan The Spin-Off Project -blogin, johon hän on listannut vuoden jokaiselle kuukaudelle tavoitteen oppia jotain uutta. Ensimmäinen, ja kaikista pitkäjänteisin tavoite hänellä oli oppia espanjaa intensiivisesti yhden kuukauden ajan. Hänen kirjoittamansa artikkeli erikoisemmista kielen oppimisen tavoista löytyy kokonaisuudessaan täältä. Listasin alle myös omat suosikkini vapaasti suomennettuina ja omilla tulkinnoillani höystettyinä:

1. Kertaa 100 yleisintä sanaa, ja kun suunnilleen osaat ja muistat ne, ota harjoitukseen seuraavat 200 sanaa. Tällaisella sanavarastolla ja taktiikalla selviää jo jokseenkin pitkälle, ja ainakin ylläpitää kielen olennaisimpia sanavarastoja.

Näin ahkerasti Meksikon kielikurssilla opittiin sanoja taiteikkaiden kuvien avulla!

2. Vaihda läppärin, kännykän ja sovellusten käyttökielet (omalla vastuulla!!). Eli kun joku laittaa kivan kuvan Facebookiin, painat 'Like' tai 'Tykkää' sijasta 'Me gusta'. Simppeliä, mutta toimivaa! Tätä hyödyntäessä harjaantuu myös käskymuotojen käyttö kuin itsestään. Tällä hetkellä mun puhelimen käyttökielenä on espanja, ja toistaiseksi en ole vielä kovinkaan pahasti möhlinyt sen kanssa ;)

3. Pidä yhteyttä natiivipuhujiin. Juu, oon jonkun verran kirjoitellut ja pitänyt huolta etten lipsu kommunikoimaan englanniksi Meksikon tuttujen kanssa. Mutta puheharjoitusta ei oo kyllä nyt viime aikoina tullut käytettyä, byääh!

4. Etsi vieraskielisiä sanoja joka paikasta. Okei, jos nyt haluttaisiin oppia ruotsia niin Helsinkihän olisi sitä varten mitä mahtavin ympäristö. Kun kyse on omassa tapauksessani kuitenkin espanjasta, ei sitä valitettavasti tule vastaan ihan joka kadunkyltissä. Kuitenkin, esimerkiksi kosmetiikan tuoteselosteissa on melko usein espanjaksikin tekstitykset. Lainattua Tigin hiuslakkapullon kyljestä: "Convierte tu cabello en una obra de arte, que durará todo el día!" (Luo hiuksistasi mestariteos, joka kestää koko päivän!) Suorastaan loistesimerkki - löytyy niin sivulausetta, imperatiivia kuin futuuriakin :)

5. Jaa...mitäs vielä? Toista noita kaikkia neljää edellistä, eiköhän niillä alkuun pääse kielen kertaamisessa! ;)

Onko teillä muita mukavia/toimivia/vähemmän mukavia mutta toimivia vinkkejä kielten opiskeluun?

Tunnisteet: ,

1 kommenttia:

8. kesäkuuta 2013 klo 17.04 , Blogger Annika kirjoitti...

Piti oikein lähteä kaivelemaan tämä sun teksti, kun muistin että aiheesta kirjoitit! Itselle tuli jostain syystä kauhea kielten opiskelun hinku. Alkaa jo itseäkin vaivaamaan, kun osaan vähän espnajaa ja vähän italiaa ja jonkin verran enemmän ranskaa. Entäs jos osaiskin kaikkia paljon paremmin? ;) Mutta miten tästä sitten tätä ideaa lähtee rakentamaan..?? Kaikista mieluiten menisin takas kouluun ja opiskelisin luokassa, mutta hankala olla töissa JA koulussa samaan aikaan :P Ootko sattumoisin netistä löytänyt mitään mielenkiintoisia sivustoja? Luen just Dan Brownin Infernoa ja kauhea Italiakuume taas päällä...Huokaus.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu