Pieni pala Meksikoa Helsingissä
Edelleen palavaa Meksiko-ikävääni lievittääkseni päätin pistäytyä Helsingin toistaiseksi ainoassa hyväksi havaitsemassani meksikolaisessa katukeittiötyylisessä burritopaikassa.
Cholo avattiin Kamppiin Lönnrotinkadulle viime vuoden syyskuussa ja etenkin lounasaikaan pieni ja tiivistunnelmainen ruokapaikka on aivan täpötäynnä! Täyttäviä, kohtuullisen isoja ja herkullisia burritoja saa muutamalla eri täytteellä (kana, naudanliha, juusto) 9,80 € hintaan, mikä on mielestäni ihan kohtuuhinta verrattuna muihin melko kalliisiin "meksikolaisiin" ravintoloihin Helsingissä.
Cholon henkilökunta tulee Meksikosta ja tilauksen tekemisestä selviää englanniksi, espanjaksi tai tarvittaessa varmaan myös suomeksi tarvittavalla elekielellä höystettynä ;) Tilan täyttää äänekkäät salsan ja muun latinomusiikin rytmit, iloinen puheensorina sekä tyypillisen värikäs meksikolainen sisustus taiteellisine yksityiskohtineen.
Vissiin oli sit kuviteltuakin enemmän ikävä burritoja! :) |
Ruokaseuralla piti pokerinaama vähän paremmin |
Tulevana kesänä Chololla on mahdollisuuksien mukaan suunnitelmana myydä ruokaa myös ulkona tacokärrystä, mikä on tyypillinen näky Meksikon kaduilla.
Vierailun lopputulos: nälkä lähti kyllä joo, mutta matkakuume vaan on ja pysyy! :)
Hiljaisuuden kappeli Kampissa (shhhh...!) |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu