Mitä opin reissusta ja mitä olisin tehnyt toisin

Nyt kun mun Pohjois-Amerikan reissusta on kulunut reilu kuukausi, ajattelin, että on hyvä hieman reflektoida jälkeenpäin ja miettiä reissun kannalta olennaisia asioita: mitä oikeastaan opin tästä matkasta, tai itsestäni sen aikana, vai opinko ylipäätään mitään ja onko jotain, mitä olisin tehnyt toisin, jos pitäisi tehdä samanlainen reissu uudestaan.

Ensinnäkin mitä opin tältä reissulta? Yhtenä tärkeimmistä opituista asioista koin ainakin sen, että kaikki menee aina niin kuin on mennäkseen, ja joihinkin asioihin, kuten lentoaikatauluihin, säätilaan ynnä muuhun vastaavaan en vaan voi vaikuttaa mitenkään, joten turha panikoida sellaisten asioiden suhteen. Jos joku asia menee pieleen, niin tilanne on yleensä korjattavissa ennemmin tai myöhemmin. Ja jos ei ole, niin miksi siltikään murehtia, jos asialle ei vaan ole mitään tehtävissä? Ylipäänsä opin siis olemaan ressaamatta turhaan sellaisista pienistä asioista, jotka ois ennen aiheuttaneet mulle tuhannen paljon päänvaivaa ja unettomia öitä. Nykyään ajattelen aina, että kun selvisin tuosta reissusta sen suuremmitta kolhuitta, varmasti selviän monista muistakin haasteista mitä elämä heittää eteen.

Opin itsestäni myös sen verran, että totesin yksinmatkustamisen, mistä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä, sopivan mulle aika ajoin oikein hyvin. En oo oikein koskaan tykännyt reissata ison porukan mukana, koska ihmiset on niin erilaisia, ja jokainen voi haluta tehdä eri asioita, mikä yleensä johtaa joko siihen, että kaikki hajaantuu eri suuntiin, tai siihen että joku vetää palkokasvin kärsään, kun asiat ei mene oman mielen mukaan (en itekään tunnusta olevani kauhean hyvä kompromissien tekijä!) :) Voisin lähteä reissuun ehkä maksimissaan kolmen hengen porukalla, tai jos isommalla, niin sitten voi esimerkiksi sopia, ettei joka päivä reissun aikana hengata yhdessä, jos osalla on eri intressejä kuin toisilla.

Niin, palataanpa takaisin siihen, mitä opin, tällä kertaa kulttuurieroista. Jenkeissä ja Kanadassa tunnutaan korostavan, että jokaisella on oikeus ilmaista itseään verbaalisesti niin paljon kuin haluaa, eikä tässä ole mitään vikaa. Kaupoissa ja muualla julkisesti asioidessa kysellään luontevasti kuulumisia puolin ja toisin, höpötellään niitä näitä ja mielellään pidetään keskustelua yllä koko kohtaamisen ajan. Jos jostain syystä väliin eksyy hiljainen hetki, saattaa amerikkalainen nähtävästi vaivautua ja ajatella, että jonkin on oltava pielessä, esimerkiksi että keskustelukumppani ei pidä hänestä tai että tällä on jokin muu ongelma. Omalla kohdallani on välillä saattanut tulla väärinkäsityksiä, sillä jokainen, joka vähänkään tuntee meikäläistä tietää varmasti, ettei mulla ole koskaan ollut tarvetta lausua ääneen jokaikistä ajatusta mitä mun pään sisällä käy! :) Tämän takia jotkut saattaa välillä luulla, että oisin jotenkin viileä tai ylimielinen, tai ettei mun päässä ehkä yksinkertaisesti vaan käy mitään ;D Mikään näistähän ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan tykkään välillä yksinkertaisesti pitää jotkut ajatukset itselläni enkä kailottaa niitä kaikelle kansalle.

Kirjallinen ilmaisuni sen sijaan on aina ollut omaa luokkaansa ;)

Jos taas etitään se tämän postauksen punanen lanka, mikä varmaan katosi ja heti alkukättelyssä.. Niin, edelleen kulttuurieroista, tällä kertaa Meksikossa. Harvinaisen selväksi siellä kävi, että sana 'mañana', minkä varsinainen merkitys on 'huomenna', ei suinkaan tarkoita, että joku asia hoituisi huomenissa! Enemmänkin sitä voisi kuvata ilmaisulla 'ei tänään' ;) Toisaalta tykkäsin Playan rennosta meiningistä ja huolettomuudesta, mutta jos joku asia piti oikeasti saada hoitumaan heti, ei se aina ollut niin yksinkertaista. Kärsivällisyyttäni sain monestikin kehittää, ja tottua siihen, että on ihan normaalia että asiat hoituu ajan kanssa, ei ehkä tehokkaasti, mutta enemmin tai myöhemmin kuitenkin.

Meksikolaisten aikakäsitys puolestaan oli oman kokemukseni mukaan se, että paikan päälle saavutaan ajoissa, eli silloin kun on sovittu, muttei ainakaan yhtään aikaisemmin. Välillä kuulin pientä kettuilua siitä, että esimerkiksi saksalaiset (ja varmaan suomalaisetkin) turistit on joka paikassa etuajassa, vaikkapa 10-15 minuuttia sovittua ajankohtaa aiemmin. Meksikolaisen oppaamme mukaan mitään mielenkiintoista ei tule tapahtumaan ENNEN sovittua ajankohtaa, joten on turha olla liian tehokas ja napottaa paikan päällä kuin urbaanit telttailijat Adam Lambertin keikkaa päivystäessä :)

Vielä yksi asia, minkä opin Meksikossa, oli ei-sanan kiertäminen. Meksikossa ja varmaan muuallakaan Latinalaisessa Amerikassa ei käytetä suoraan sanaa 'ei', vaan keksitään mieluummin joku selitys, jolla ei taas tarvi välttämättä olla päätä eikä häntääkään! Esimerkiksi jos kaveri haluaa lainata sun opiskelumuistiinpanoja, muttet syystä X halua lainata niitä, niin ei missään nimessä sanota ei, vaan keksitään tyyliin jotain 'koira/kissa/lemmikkiorava söi ne' tai jotain muuta, mistä keskustelukaveri varmaan tajuaa, ettei homma onnistu. Okei, ehkä jotain vähän uskottavampaa selitystä kuitenkin, mutta ei joka tapauksessa suoraan kieltäydytä tekemästä jotain.

Mitä sitten puolestaan olisin tehnyt toisin reissun suhteen? Hehee, ensinnäkin sen erään Kanadasta lähtöpäivän ja Meksikoon saapumispäivän pariinkin otteeseen mainitun lentomaratoonin olisin suunnitellu jotenkin paremmin! :D Reissun siinä vaiheessa alkoi jo vähän väsy painaa, ja ois saattanut olla järkevämpi jakaa niitä lentoja kahelle päivälle ja vaikka yöpyä siinä välissä Nykissä ja jatkaa seuraavana päivänä sieltä hyvin levänneenä Meksikoon. Sen sijaan olin ajatellu, että suoriltaan vaan posotan Cancuniin saman päivän aikana ja sinne yöksi. Cancunissa yöpyminen oli kans hieman turhaa, oisin hyvin voinut mennä suoraan bussilla Cancunin kentältä Playa del Carmeniin yöksi. Olin kuitenkin ajatellut, ettei bussilla tai ylipäätään millään ajoneuvolla liikkuminen Meksikossa yöllä ois ollut fiksua heti alkukättelyssä, mutta Jukatanilla oisin näin jälkeenpäin ajatellen voinut tehdäkin noin. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä, oishan siellä voinut käydäkin jotain, paha mennä sanomaan jälkikäteen. Ehkä oli kuitenkin parempi pelata tuossa tilanteessa varman päälle eikä turhaan ressailla turvallisuusasioiden suhteen.

Jos jotain muuta vielä muuttaisin, niin ihan käytännön juttuja ajatellen oisin ottanut isomman matkalaukun mukaan! Mun isompi Samsoniten laukku oli kooltaan vielä suht pieni verrattuna lentoyhtiöiden matkatavaroiden maksimikokorajoituksiin. Viiden viikon pituisen reissun ja etenkin kahenlaisen eri varustuksen (talvi ja kesä) huomioonottaen oisin hyvinkin voinut olla liikkeellä kookkaamman laukun kanssa, vaikka kotona pakatessa naiivisti ajattelin, että enhän tarvi Meksikossa muuta kuin bikinit ja pari toppia ja hametta...VÄÄRIN! :D

Lopuksi voidaan vielä spekuloida, lähtisinkö uudestaan vastaavalle reissulle. Jos suoraan sanotaan, niin kyllä lähtisin, vaikka tältä istumalta, jos se vaan olisi mahdollista! New Yorkiin mulla ei mitään varsinaista hinkua tosin ole, tuntuu, että se tuli nähtyä eikä ihan heti ole pakko palata takaisin. Kanada sen sijaan jäi kiehtomaan monestakin syystä ja toivon, että vielä joskus pääsen sinne tutustumaan lisää itse maahan ja kanadalaisiin. Kanadassa ystävieni lisäksi tapasin Meksikossa kielikurssilla ollessa yllättävän paljon kanadalaisia, ja on jännä, että heidän kanssaan syntyi heti aina jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne, kun yhdistävinä tekijöinä oli kylmä ilmasto, englannin kielen puhuminen (luontevammin kuin espanjan) sekä jonkinlainen maanläheisyys. Kaikkia näitä piirteitähän ei tietenkään voida jokaisen kohdalla yleistää.

Ja Meksikohan oli sitten taas myös oma lukunsa! Mulla on edelleen jostain syystä aika ajoin tosi kova ikävä sinne - ei se tunne ole oikein laantunut mihinkään sieltä paluun jälkeen, vaikka kuinka yritän saada itteni tajuamaan, että täällä Suomessa mulla on kaikki hyvin. Ja sehän on asia erikseen, onko tuo ikävän tunne millään lailla rationaalista - kukapa ei ikävöisi lämpimään lomaparatiisiin palmupuiden juurelle ja valkoiselle hiekkarannalle kauas Suomen pakkasista ja lumikinoksista. Mikäänhän ei tosin estä unelmoimasta kaikesta tuosta, ja uusien reissujen vaivihkaisesta, ainakin oman pään sisällä suunnittelusta! ;)

Montreal Mon Amour

Ottawan muutaman päivän tutkimisen jälkeen lähdimme käymään päiväseltään Montrealissa, joka on noin parin tunnin ajomatkan päässä Ottawasta. Montreal on Kanadan toiseksi suurin kaupunki ja levittäytyy 75 saarelle ranskankieliseen provinssiin Quebeciin. Aluksi kiipesimme vuoren huipulle, josta oli oikein mukavat näkymät kaupunkiin, olkoonkin että vähän meinasi nenänpäätä palella pakkasviimassa. Aurinko kuitenkin paisteli meidän iloksi myös silloin ja lämmitti muun muassa lätäköt suliksi, mikä näytti oudolta -19 pakkasasteessa.

Oravia löytyy myös Kanadasta...

...mutta kuka saikaan suurimman kävyn? :D

Vuorelle kiipeämisen jälkeen käveleskelimme Montrealin vanhassa kaupungissa, joka on varsin viehättävä ja ite taas kerran kiinnitin huomiota pieniin silmiinpistäviin yksityiskohtiin:

 

Kaupungista löytyi myös Notre Dame -kirkko, jonka eteisessä sai kyllä lämmitellä mutta sisäänpääsystä olisi täytynyt maksaa 5 dollaria, mikä tuntui vähän pöyristyttävältä. Mistä lähtien kirkkoihin ei ole päässyt sisälle ilmaiseksi? Toivottavasti sunnuntaimessuista ei ainakaan tarvi pulittaa ylimääräistä..

 Kanadan reissu oli kaiken kaikkiaan aivan ihana kokemus etenkin hyvän paikallisseuran vuoksi, ja toivonkin vielä palaavani Ottawaan seuraavan kerran vaikkapa vähän lämpimien kelien aikoihin! :)

Ai niin, lopuksi vielä matkustusvinkki upeasta lentojenvaihtokentästä! Mulla oli Kanadaan mennessä ja palatessa vaihto Detroitin kentällä Michiganissa, USA:ssa. E.H. McNamara-terminaali on kuin moderni taideteos ja kaikki opasteet on tosi selkeästi ilmaistu. Terminaalista löytyy muun muassa sisällä kulkeva juna, jolla pääsee kätevästi terminaalin pohjoisosasta eteläpuolelle, koska etäisyys on aika pitkä suora. Hienoin asia siellä oli kuitenkin tunneli, jossa on revontulimaisia valoefektejä sekä rauhoittavaa taustamusiikkia – kun oikein rentoutuu ei edes muista olevansa lentokentällä! (huom. ei suositella tiukoissa vaihtoajoissa!) ;)

Suihkulähde ja aluskasvillisuutta löytyy myös

  

Tää tsemppilause kohotti reissumieltä kentällä palloillessa!

Mun reissu Ottawasta Cancuniin, Meksikoon on kestänyt tänään reippaat 13 tuntia kaikkine koneenvaihtoineen, passitarkastuksineen, laukkujen keräilyn ja terminaalien välillä juoksemisen merkeissä. Cancuniin vihdoin saapuessa olin aika naatti mutta onneksi hotellilla odotti nätti huone kingsize-vuoteella (en edes pyytänyt moista!) sekä Meksikon kepeä +19 yöilma lempeästi huojuvine palmuineen. Sunnuntaina suuntaan täältä Playa del Carmeniin, joka on mun espanjan kielikurssikohde ja opiskelut siellä alkaa maanantaina. Wish me luck! :)

Best Western Plaza Kokai Cancun -hotelli

Cancunin yö

Hirmupakkasia vaahterasiirappimaassa

New Yorkin hektisyyden jälkeen ensivaikutelma Kanadan pääkaupungista Ottawasta oli rauhallinen, siisti, toimiva ja ystävällinen. Jo Ottawan lentokentälle passintarkastukseen saapuessa oli paljon vähemmän kuumottavampi olo kuin New Yorkin vastaavassa rajamuodollisuudessa, jossa mun reittiseikkailu herätti miltei kolmannen asteen kuulustelun...

Luonnollisestikin mun täällä vierailun aikana on meneillään melkoset paukkupakkaset. Ekana päivänä oli -18, joka on tätä kirjottaessa koko ajan nousemaan päin ja seuraavalle päivälle odotetaan jo lähemmäs -30 astetta..huh! Ei tämäkään tosin vielä mitään, sillä pohjoisemmassa on tänään ollut jo reilusti päälle -30 ja tuulen kanssa -42!!! Alkaa mennä jo vähän ymmärryksen yli semmoset pakkaset ja kuuma kaakao sisällä sohvannurkassa rupeaa kummasti houkuttelemaan siinä vaiheessa. Eikä ollut muuten ollenkaan pöllömpi idea ottaa joulupukilta saamat lämpöset villasukat mukaan reissuun! Sinänsä mukavaa on kuitenkin huomata, että Kanadassakin säästä keskustelu on jokapäiväistä ja sen puimisesta voidaan tehdä vaikkapa kokonaisia uutislähetyksiä :) Lisäksi on ihanaa, että päivät on silti aurinkoisia ja ylipäätään valoisia kylmästä talvesta huolimatta.

Ottawan kolmesta parlamenttirakennuksesta se, missä asiat tapahtuu

Lähestulkoon kaikki asiat on ilmaistu Kanadassa sekä englannin että ranskan kielellä, koska molemmat ovat maan virallisia kieliä. Kanadan englannin aksentti kuulostaa ainakin omaan korvaani selkeämmältä kuin esimerkiksi newyorkilaisten vääntämä englanti, ja ranskan kieltä kuulee myös ulkona asioidessa ihan kiitettävän paljon. Kanadalaiset ovat yhtä lailla kuin jenkit ylpeitä maastaan ja vaahteranlehtilippu kukkii myös täällä vähän joka nurkalla, mutta säästän teidät nyt tällä kertaa kovasti itse ihannoimiltani lippukuvilta :D

Vaikka Ottawa onkin Kanadan pääkaupunki, on se väkiluvultaan vasta maan neljänneksi suurin kaupunki Toronton, Montréalin ja Calgaryn jälkeen. Paikallistiedon mukaan Ottawasta päätettiin tehdä pääkaupunki, koska sitä olisi sijaintinsa vuoksi vaikea valloittaa ja koska se oli näennäisesti aikoinaan pieni kylä. Lämminhenkisen kylätunnelman voi vieläkin aistia kylmästä säästä huolimatta esimerkiksi ByWard Market- torikävelykatualueella, jossa etenkin kesäaikaan on lukuisia torimyyjiä perinteisine vaahterasiirappituotteineen, joita löytyy jos monenmoista sorttia aina tikkareista itse aitoon tavaraan. Vaahteranlehti on Kanadan tunnetuin symboli, ja esimerkiksi uusissa viime vuoden loppupuolella julkaistuissa 100 dollarin seteleissä on turvatekijäkuvio, jota hieroessa seteli alkaa tuoksumaan vaahterasiirapille (WHAAT?! I just love this country!) :D Lisää aiheesta voi lukea ja katsoa täällä: http://www.somisguided.com/weblog/comments/the-smell-of-moneycanadas-new-100-bill-smells-like-maple1/

Vaahterasiirappia vähän joka muodossa

Ylisöpöjä keksejä

Jo pelkästään noiden pingujen takia voisin muuttaa Kanadaan asumaan! Huomatkaa myös Madagaskar-pingviinit keskellä kakussa :)

Meilläkin vois olla Granlund vitosen setelissä? ;)

Muutenkin Ottawasta on helppo pitää heti parin päivän jälkeen, sillä kaupunki on helpompi ottaa haltuun etenkin parin "paikallisoppaan" avulla, joilta olen onneksi saanut paljon tietoa ja vinkkejä tästä sympaattisesta kaupungista.

Tänään oli Ottawassa paikallisuutisten mukaan vuosikymmenen kylmin päivä. Sen vuoksi ei kovin paljoa tarettu pistää nenää pihalle, mutta käytiin kyllä ihan kiitettävän pitkään tutustumassa maailman pisimpään luistelurataan, 8 kilometriä pitkään kanaaliin joka halkoo pitkin Ottawan kaupunkia. Vastoin odotuksia jäältä löytyi muitakin selviytyjiä, jotka urhoollisesti luistelivat arktisen eksoottisessa säässä - kylmyys on kai täälläkin päin vain vaatetuskysymys? ;)

Lentoon lähdössä?

-24 (tuulen kanssa -35!!) astetta ja tunnelma katossa!

 Ai niin, sain eilen taas muistutuksen siitä, miten pieni maailma voikaan olla! Tapasin täällä Ottawassa lähes viiden vuoden jälkeen mun kanadalaisen tutun, jonka kanssa asuttiin naapureina samassa opiskelija-asuntolassa mun Hollannin vaihtariaikana keväällä 2008. Pienen kahvittelutuokion aikana kävi ilmi, että hän on kotoisin samasta kaupungista Thunder Baysta, kuin ystäväni poikakaveri, joiden luona oon nyt täällä käymässä ja he tuntevat toisensa ja ovat käyneet samaa koulua aiemmin. Aivan uskomatonta!

Tajusin myös, että ulkovaatetukseni värivalintojen puolesta sovellun näköjään Kanadan punavalkosiin kansallisväreihin loistavasti. NHL-kausikin on juuri alkanut, ja paikalliset varmaan  luulee mun olevan kamerani ja lippukuvausteni takia melkonen Kanadafriikki! :-)

Adiós amigos!

”Suurta Matkaa suunnitellessa iskee todellinen rimakauhu, suuruudenhulluus ja loputtomien vaihtoehtojen aiheuttama totaalinen blokki” – Pallontallaajat.net -keskustelupalstan kirjoitus
---

Vuosi sitten tammikuussa aloin tehdä listaa asioista, jotka tekevät mut onnelliseksi ja joista olen kiitollinen. Listaan kirjautui ylös sekä elämän suuria pääpilareita että pieniä ilon aiheita jokapäiväisestä elämästä. Tämän lisäksi raapustin paperille toisen listan asioista, joita haluaisin tehdä tai oppia tekemään. Tältä listalta löytyi muun muassa matkustelu, kielten opiskelu sekä oman blogin perustaminen. Mua on aina kiinnostanut tutustua erilaisiin kulttuureihin, ihmisiin ja vieraisiin kieliin – ja kirjoittamalla asiat ylös saan ilmaistua kattavammin kokemukseni, niin että ne jää muistiin sekä mulle itselle että teille, jotka haluatte seurata tätä blogia.

Viime syksynä kaivoin taas nämä listat esiin ja mietin, olisiko oikeasti aika alkaa toteuttaa unelmiani. Samanhenkisen Kanadassa asuvan ystävän kanssa pohdittiin pitkään matkakohteita aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, kun vain MAAILMA oli siinä vaiheessa rajana! Jossain vaiheessa pieni suuruudenhulluus väistyi rajallisen budjetin tieltä, ja kohteeksi valikoitui lopulta New York. Miksikö? No - koska se on NEW YORK! =) Sen kummempia selityksiä tuskin kaivataan, ja molemmat haluttiin sellaiseen paikkaan missä kumpikaan ei ole aikaisemmin käynyt (mikä toisen meistä kohdalla alkaa mennä jo vähän haasteelliseksi...=)

 

Jossain vaiheessa pohdin, että kun kerran olen jo menossa Amerikan mantereelle, miksi en samalla reissulla piipahtaisi tämän samaisen ystävän luona Kanadassa, kun niin monesti on kutsuttu kylään. Eli tuumasta toimeen, Ottawan lentoliput meni myös pian varaukseen. Kuten sanotaan, nälkähän vaan kasvaa syödessä, ja matkakuume ei todellakaan parane matkailemalla tai matkaa suunnittelemalla, päin vastoin!

Oon viime syksyn ajan opiskellut omatoimisesti espanjan kieltä, lähinnä kertaamalla ammattikorkeakoulussa joskus opittuja alkeiskurssin asioita ja kuuntelemalla meksikolaisia radiokanavia netissä. Suurena apuna mulla on ollut myös Ecuadorista kotoisin oleva työkaveri ja hyvä ystävä, joka suostui mielellään opettamaan mulle espanjan puhekielen ilmaisuja, vähän peruskielioppia ja ylipäätään varmistamaan, että saan suuni auki ja uskallan kommunikoida muodostamalla yksinkertaisia lauseita espanjaksi.

Halusin hyödyntää ja kehittää lisää jo opittua kielitaitoa, joten etsiskelin puolitosissani New Yorkista edullisia lentoja johonkin espanjankieliseen maahan, jossa kielen aksentti olisi suunnilleenkin ymmärrettävällä tasolla. Lopulta Meksiko valikoitui parhaimmaksi vaihtoehdoksi mielenkiintoisen kulttuurinsa sekä sijaintinsa suhteen. Ja tässä välissä mainittakoon myös, että kirjoittaja on suuri meksikolaisen ruoan ystävä, joten valintaa tehdessä myös ajatus chilisuklaasta ja tuoreista tacoista aurinkoisella Karibianmeren rannikolla sai kohtuullisen suuren painoarvon ;)

Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä reissu siis alkaa tammikuun puolivälissä viidellä päivällä New Yorkissa, jatkuu toisella viidellä päivällä Ottawassa, Kanadassa ja sokerina pohjalla on kolmen viikon espanjan kielikurssi Jukatanin niemimaalla, Meksikossa.

Kommentteja, vinkkejä, terkkuja sun muita saapi laittaa tänne tai Facebookiin – ELI TERVETULOA MUKAAN SEURAAMAAN POHJOIS-AMERIKAN REISSUA!