Yksinmatkustamisesta

Tämä reissu oli mun eka matka yksin ulkomaille ja myös ekaa kertaa olin reissussa Euroopan ulkopuolella. Tai no korjattakoon hieman, että reissun USA-Kanada -välillähän mulla oli mitä mainioin matkaseuratar Annika tukena ja turvana :) Ottawasta lähtiessä olinkin sitten lähinnä oman onneni nojassa ja tietysti meinasi vähän siinä vaiheessa jännittää, pääsenkö ylipäätään Meksikon puolelle ehjin nahoin ;)

Tuona päivänä mun 13 tunnin lentomaratonin (Ottawa - Detroit - New York - Cancun) lomassa aloin vihdoin New Yorkissa JFK:n kentällä tajuta, että oon jo tosi lähellä reissun viimestä määränpäätä. Etukäteen olin vähän ressannu, kerkeänkö Cancunin jatkolennolle mutta onneksi edellinen lento oli jopa etuajassa ja kerkesin näin ollen rauhassa tehdä kaikki lentokenttärepertuaarit, jotka tän reissun aikana on kyllä tulleet jo melkosen tutuiksi! Cancunin lento ei ollut ollenkaan täynnä, mutta samaisella lennolla oli sattumalta pari suomiseuruetta myös suuntaamassa pakoon Suomen talvea Meksikon lämpöön. Kuitenkin, myöhään illalla pilkkopimeässä kymmenen kilometrin korkeudessa sysimustan meren yli lentäessä meinasi herätä pieni epäilys jos toinenkin, oliko tämä sittenkään hyvä idea :D

Jos palataan hetkeksi New Yorkiin – kulutettiin siellä yksi päivä The New York Times Travel Show –matkamessuilla. Idea oli suunnilleen sama kuin Helsingin vastaavilla matkamessuilla, ainoastaan hieman isommassa mittakaavassa. Esillä oli yli 150 eri maata aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, ja jostain syystä mulla jäi parhaiten mieleen Thaimaan kojun eksoottisista hedelmistä muotoillut taideteokset sekä Puerto Ricon ständin mausteikkaat rommimaistiaiset ;) Ennen kuin tämä menee taas ruokablogin puolelle, niin käytiin messuilla kuuntelemassa myös pari matkailuaiheista seminaaria. Ensimmäinen etenkin oli erittäin mielenkiintoinen, sillä aiheena oli yksinmatkustus mikä oli sangen ajankohtainen aihe mulle ja kaikki mahdolliset vinkit oli siinä vaiheessa enemmän kuin tervetulleita! Seminaarissa oli kertomassa omia reissukokemuksiaan muun muassa The New York Times -lehden The Frugal Traveler -kolumnisti Seth Kugel, joka on matkabloggaaja ja erikoistunut tutkimaan matkailun laatukokemuksia edullisella matkabudjetilla. Hänen kolumniaan voi seurata täällä: http://frugaltraveler.blogs.nytimes.com/

Saisko olla vesimelonia tässä muodossa?

Tai kenties trooppista hedelmäankkaa? :)

Seminaarin teemoja oli muun muassa, kuinka suhtautua reissun aikana erinäisiin tapahtumiin, joita voi joutua tekemään yksin, kuten yksin syöminen ravintolassa, tuntemattomille puhuminen (vähintäänkin hotellin respalle, lentohenkilökunnalle ja muille vastaaville joiden kanssa on pakko kommunikoida heidän ammattinsa vuoksi, etenkin jos tulee kysyttävää). En tiedä mikä siinä on, mutta en vaan tykkää käydä yksin ulkona syömässä. Mieluummin joko seurassa tai sitten haen take-away-annoksen mukaan. Yksin julkisesti syömisessähän ei pitäisi olla mitään hävettävää, koska en itekään ajattele muista ravintolassa yksinsyöjistä mitään, tai en edes varmaan yleensä kiinnitä huomiota, jos joku syö yksin – koska eihän siinä ole mitään outoa!

Toinen seminaarin teemoista oli keskustelu turvallisuuden rajoista, varsinkin yksinmatkustavien naisten suhteen. Yleisen käsityksen mukaan Meksikosta kuulee puhuttavan usein varsin turvattomana maana ja uutisista kantautuu milloin minkäkinlaista rikosta tai onnettomuutta, myös turisteihin kohdistuvia. Meksikon valtion kerrotaan käyvän niin sanottua huumesotaa paikallisia huumekartelleja vastaan ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvattomuuden sanotaan ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan lisääntyneen merkittävästi osassa Meksikon osa-valtioita, etenkin USA:n raja-alueilla. Myös runsas määrä huumeliigoihin millään tapaa liittymättömiä siviilejä on joutunut jengien ja valtion välienselvittelyn uhriksi.

Matkaa varatessa ja suunnitellessa olin täysin tietoinen tästä kaikesta ja sen vuoksi valikoin kohteen melko tarkoin kriteerein, koska en halunnut lomalla ressata turvallisuusasioista, tai mielellään ainakin niin vähän kuin mahdollista. Pientä taustatutkimustyötä tehdessä Jukatanin alue vaikutti yhdeltä rauhallisimmista ympäristöistä opiskella kieltä ja kulttuuria Meksikossa. Playa del Carmenissa oon kuullut monelta paikalliselta, kuinka rauhallinen kaupunki se on. Poliiseja näki tosi paljon kaduilla, ja niitä oli jopa neljää eri sorttia: kunnallispoliisi, turistipoliisi, liikennepoliisi ja mikähän se neljäs vielä oli..? En kertaakaan siellä ollessani tuntenut oloani turvattomaksi – tosin on sanomattakin selvää, ettei tullut mieleenkään liikuskella yksin syrjäkaduilla tai pimeällä rannalla, mitä en tekisi normaalisti missään päin Suomeakaan. Normaalia turvallisuustajua ja itsesuojeluvaistoa noudattamalla oon yleensä pärjännyt oikein hyvin.

Lisäksi seminaarissa keskusteltiin nykyteknologian hyödyntämisestä reissun aikana. Vaikka on olemassa kaiken maailman kännykkäsovelluksia, joiden avulla voi saada suosituksia hyvistä ruokapaikoista tai löytää perille oikeaan hotelliin, eikö näyttöruudun tuijottamisen sijaan kannata kysyä neuvoa paikallisilta? Siinä saa puhekontaktin, rohkaistuu enemmän ja parhaassa tapauksessa voi saada arvokkaita vinkkejä paikallistuntemuksella. TripAdvisorin jenkkituristien kirjottamat suositukset ei välttämättä vastaa sitä, mitä itse hakee hyvältä hotellilta tai ruokapaikalta.

Mulla ei ole nettiä kännykässä, eikä tule näillä näkyvin tämänkään jälkeen olevan (joo joo, oon kivikautinen ja pidän siitä) :P Meksikossa ollessani sain aina apua jos olin hukassa tai tarvitsin jotain – kysymällä selvisi kaikki ongelmat ennemmin tai myöhemmin ja meksikolaiset on ainakin oman kokemukseni mukaan todella ystävällisiä ja valmiita auttamaan niin paljon kuin suinkin voivat. Ikinä ei tullut sellainen olo, etten saa apua, päin vastoin, ongelma saattoi joskus olla se, että pelkäsin tulevani autetuksi ihan liiaksikin! :)

Mun tilanne yksinmatkustavana ei ollut niin radikaali, koska kielikurssilla tutustuin muihin opiskelijoihin, joista useammastakin löytyi onneksi samanhenkistä seuraa myös koulun ulkopuolella. En muutenkaan olisi halunnut viettää kokonaista kolmea viikkoa yksinään, vaikka sain myös huomata, että kun menee yksin jonnekin niin pian saattaa joku toinen yksinmatkustaja tulla juttelemaan, jolloin ei kumpikaan enää ole yksin :) Jotenkin sitä hakeutuu helpommin samassa tilanteessa olevien ihmisten lähelle, ja helpommin myös tutustuu uusiin ihmisiin, kun ei ole koko ajan kiinni tutussa kaverissa.

Myös paikalliset saattaa helpommin tulla juttusille, kun huomaavat, että reissaaja on yksin (ja alkuun ehkä vähän hukassa olevan näkönen.) Mulle on tultu monesti juttelemaan esimerkiksi rannalla ollessani, ja oon saanut paikallisilta meksikolaisilta muun muassa hyviä vinkkejä espanjankielisistä elokuvista, oppinut meksikonespanjan slangisanoja, keskustellut miksi meksikolaiset ei tykkää jenkeistä ('gringoista' =) ) sekä saanut hurjasti uusia matkakohdevinkkejä! 

En oikeastaan kertaakaan reissun aikana tuntenut itseäni varsinaisesti yksinäiseksi. On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Välillä kaipasinkin omaa rauhaa ja halusin viettää iltaa yksin valkoviinilasin ääressä parvekkeella ihaillen Meksikon öistä tähtitaivasta ja tuntien lempeän trooppisen yötuulen hiuksissa. Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kaikkea ja tajuta, kuinka mieletön kokemus tämä reissu on kaiken kaikkiaan ollut!

Mitenhän päin tässä passais olla...

Lomalla pitää välillä osata ottaa rennostikin :)