Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Adiós amigos!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Adiós amigos!



”Suurta Matkaa suunnitellessa iskee todellinen rimakauhu, suuruudenhulluus ja loputtomien vaihtoehtojen aiheuttama totaalinen blokki” – Pallontallaajat.net -keskustelupalstan kirjoitus
---

Vuosi sitten tammikuussa aloin tehdä listaa asioista, jotka tekevät mut onnelliseksi ja joista olen kiitollinen. Listaan kirjautui ylös sekä elämän suuria pääpilareita että pieniä ilon aiheita jokapäiväisestä elämästä. Tämän lisäksi raapustin paperille toisen listan asioista, joita haluaisin tehdä tai oppia tekemään. Tältä listalta löytyi muun muassa matkustelu, kielten opiskelu sekä oman blogin perustaminen. Mua on aina kiinnostanut tutustua erilaisiin kulttuureihin, ihmisiin ja vieraisiin kieliin – ja kirjoittamalla asiat ylös saan ilmaistua kattavammin kokemukseni, niin että ne jää muistiin sekä mulle itselle että teille, jotka haluatte seurata tätä blogia.




Viime syksynä kaivoin taas nämä listat esiin ja mietin, olisiko oikeasti aika alkaa toteuttaa unelmiani. Samanhenkisen Kanadassa asuvan ystävän kanssa pohdittiin pitkään matkakohteita aina Aasiasta Etelä-Amerikkaan, kun vain MAAILMA oli siinä vaiheessa rajana! Jossain vaiheessa pieni suuruudenhulluus väistyi rajallisen budjetin tieltä, ja kohteeksi valikoitui lopulta New York. Miksikö? No - koska se on NEW YORK! =) Sen kummempia selityksiä tuskin kaivataan, ja molemmat haluttiin sellaiseen paikkaan missä kumpikaan ei ole aikaisemmin käynyt (mikä toisen meistä kohdalla alkaa mennä jo vähän haasteelliseksi...=)


 

Jossain vaiheessa pohdin, että kun kerran olen jo menossa Amerikan mantereelle, miksi en samalla reissulla piipahtaisi tämän samaisen ystävän luona Kanadassa, kun niin monesti on kutsuttu kylään. Eli tuumasta toimeen, Ottawan lentoliput meni myös pian varaukseen. Kuten sanotaan, nälkähän vaan kasvaa syödessä, ja matkakuume ei todellakaan parane matkailemalla tai matkaa suunnittelemalla, päin vastoin!

Oon viime syksyn ajan opiskellut omatoimisesti espanjan kieltä, lähinnä kertaamalla ammattikorkeakoulussa joskus opittuja alkeiskurssin asioita ja kuuntelemalla meksikolaisia radiokanavia netissä. Suurena apuna mulla on ollut myös Ecuadorista kotoisin oleva työkaveri ja hyvä ystävä, joka suostui mielellään opettamaan mulle espanjan puhekielen ilmaisuja, vähän peruskielioppia ja ylipäätään varmistamaan, että saan suuni auki ja uskallan kommunikoida muodostamalla yksinkertaisia lauseita espanjaksi.




Halusin hyödyntää ja kehittää lisää jo opittua kielitaitoa, joten etsiskelin puolitosissani New Yorkista edullisia lentoja johonkin espanjankieliseen maahan, jossa kielen aksentti olisi suunnilleenkin ymmärrettävällä tasolla. Lopulta Meksiko valikoitui parhaimmaksi vaihtoehdoksi mielenkiintoisen kulttuurinsa sekä sijaintinsa suhteen. Ja tässä välissä mainittakoon myös, että kirjoittaja on suuri meksikolaisen ruoan ystävä, joten valintaa tehdessä myös ajatus chilisuklaasta ja tuoreista tacoista aurinkoisella Karibianmeren rannikolla sai kohtuullisen suuren painoarvon ;)



Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä reissu siis alkaa tammikuun puolivälissä viidellä päivällä New Yorkissa, jatkuu toisella viidellä päivällä Ottawassa, Kanadassa ja sokerina pohjalla on kolmen viikon espanjan kielikurssi Jukatanin niemimaalla, Meksikossa.

Kommentteja, vinkkejä, terkkuja sun muita saapi laittaa tänne tai Facebookiin – ELI TERVETULOA MUKAAN SEURAAMAAN POHJOIS-AMERIKAN REISSUA!


Tunnisteet: , , , , ,

4 kommenttia:

10. tammikuuta 2013 klo 18.31 , Blogger Annika kirjoitti...

Oi ihanaa :) Toivottavasti pääset sitten Meksikon suunnaltakin päivitteleen blogia ja laittamaan kuvia ja muuta! Kohta nähdään :)

 
10. tammikuuta 2013 klo 18.51 , Blogger Mari kirjoitti...

Juu, siellä kielikoululla on ilmanen netti ja koulun lähellä myös useampi nettikahvila, joten toivon mukaan onnistuu päivittäminen myös Meksikosta käsin :)

 
10. tammikuuta 2013 klo 21.15 , Blogger Unknown kirjoitti...

Kiitos, että kutsuit minut matkustaa sun blogista ... ja olen aina valmis auttamaan sinua ! con español también :D
T: Diegomente

 
11. tammikuuta 2013 klo 8.03 , Blogger Mari kirjoitti...

Gracias por todo Diego! Ja munhan täytyy pitää kielitaitoa yllä myös reissun jälkeenkin :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu