Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Paluushokki

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Paluushokki




Osasin jo etukäteen vähän ennakoida, että huikean reissun jälkeen saattaa mahdollisesti iskeä jonkin asteinen omaan maahan palaamiseen liittyvä "shokkitila". Vaikka oon kokenut pahempiakin paluushokkeja muun muassa Hollannin viiden kuukauden vaihdosta palatessa ja jopa Italian muutaman päivän lomareissusta kotiutuessa, ei tämänkään kertainen olotila tuntunut alkuun yhtään sen paremmalta.

Olin toki jo hieman väsynyt viiden viikon reissaamisen jälkeen ja Meksikon ajoittain liiankin paahtava helle myös vaikutti osaltaan siihen, että välillä melkein toivoin olevani jossain vähän viileämmässä ympäristössä tuttujen ihmisten parissa. Viimesinä päivinä alkoikin jo tuntua siltä, että voi olla ihan kiva tulla takas Suomeen, vaikka ajatus lumipeitteestä ja nollan alapuolelle hiipivistä pakkasasteista kaiken trooppisen rantaelämän jälkeen vähän hirvittikin jossain mielen syövereissä! Ekat pari päivää Suomeen paluun jälkeen kirosinkin talvi-ilmaston, märät sukat ja pakkasesta sähköistyvät hiukset jonnekin alimpaan maanrakoon ja ruokin vilkasta mielikuvitustani miettimällä ekojen mahdollisten lentojen ottamista takas lämpimille leveysasteille :D Ikävöin (vielä tätä kirjoittaessakin) aivan suunnattomasti kävelyä ja auringonottoa Playan silkkisillä hiekkarannoilla, meren lempeitä aaltoja varpaissa, kaunista meksikonespanjaa, joka vain puhuttunakin on kuin musiikkia korville sekä tietysti kaikkia uusia huippuja kavereita kielikurssilta!

Sori, vielä vähän aikaa joudutte fiilistelee mun kanssa näitä rantakuvia :)
Suklaakahvila, jonka kautta kävi monesti askel koulun jälkeen


Äkkipikaisia ja epätoivosia palaamiskuvitteluja hillitsee (onneksi!) vähän se, että pari ihanaa ystävää on tulossa kylään pohjosemmasta parin seuraavan kuukauden aikana <3  Ja Meksikon muistoja verestämään ilmottauduin reggaeton-tunnille, mitä oon jo viime vuodesta lähtien miettiny mut aina jättäny jostain syystä menemättä. Tunnit on lähinnä tanssillisia kuntotunteja, jossa ei niinkään tarvi huolehtia miten tanssii, kunhan liikkuu ASENTEELLA! :) Eli tekniikan sijaan keskitytään enemmänkin pitämään hauskaa ja nauttimaan hyvästä musiikista ja sen tahdissa (kukin omalla tyylillään) liikkumisesta.



Espanjan karttunutta kielitaitoa koitan ylläpitää itsenäisesti opiskelemalla, sillä IH Riviera Maya -koulu tarjoaa ilmaisen online-kielikurssin kaikille, jotka on osallistunu aiemmin kurssille paikan päällä Meksikossa. Kotona mulla soi myös edelleen välillä ilosen pirteät ja energiset meksikolaiset radiokanavat netin kautta (Nayan-parka kun joutuu kestämään tätä kaikkea...! ;) )

Lisäksi etelän matkan sijaan varasin pääsiäiseksi lennot Kajaaniin (jee! :D), ja ilmottauduin vapaaehtoiseksi yhteen kivaan tapahtumaan tässä myöhemmin keväällä. Eli nyt on muutama juttu pitämässä mut ainakin toistaseksi Suomen rajojen sisäpuolella... Onneksi tällä viikolla on myös useampana päivänä paistellu aurinko ja ollu oikein keväinen keli eikä kauhean kylmäkään tähän vuodenaikaan nähden. Lisäksi päivät on huomattavasti pidentyny kun aamulla herätessä on jo valosaa ja vasta kuuden maissa illalla alkaa vähitellen hämärtää.

Aurinkoinen talvimaisema parvekkeelta Pasilan tv-torneineen

Meiltäkin päin löytyy hiihtolatuja - ei ehkä ihan koneella vedettyjä, mut kuitenkin! :)
Ja kevätpuro virtaa!
Kanada-lapaset lämmittää kevätauringon lisäksi :)
Lapsi on terve kun se leikkii...vai?! :D  t: Mari 5v.


Nyt odotan jo ihan malttamattomana Helsingin kesää, vappua, toukokuun Maailma kylässä -festareita, toivottavasti mökkijuhannusta Kainuussa Ristijärvellä sekä aurinkoisia, lämpimiä kesäpäiviä ja valosia, kuulaita kesäöitä! KESÄ TULE JO!

Eli päivä kerrallaan, katotaan miten tää taas lähtee tästä menemään... :)

Kevätvillityksissäni sorruin hempeän väriseen minikynsilakkaostokseen :)

Tunnisteet: , , , , , ,

4 kommenttia:

24. helmikuuta 2013 klo 19.47 , Blogger Annika kirjoitti...

Voi noita lapasia:D hyvalla asenteella oot talveen suhtautunut, ma taalla edelleen haaveilen tuolla lannemmassa missa ei oo lunta....paitsi nyt kun Ollaan taalla Québecissa, tuntuu etta ottawassa ei ole lunta ollenkaan!

 
24. helmikuuta 2013 klo 20.17 , Blogger Mari kirjoitti...

Juu nuo lapaset oli yks reissun parhaimmista ostoksista! <3

Etelä-Suomessakin on yllättävän paljon lunta nyt, ja tää viikko oli vissiin täällä päin hiihtolomaviikko ja kuulin ettei kovin monen oo tarvinnu lähtee pohjosempaan ku täälläkin on ihan riittämiin lunta hiihtokeleiksi. Omasta mielestäni ehkä jopa liikaakin..!

Mutta siis ymmärsinkö nyt oikein että Quebecissä on enemmän lunta kuin Ottawassa? Ja onko se Rideau vielä auki luistelulle? :)

 
8. maaliskuuta 2013 klo 16.15 , Blogger Annika kirjoitti...

Joo-o, Québecissä oli ihan järjettömän paljon lunta!! Niillä kai kestää monta viikkoa pidempään sulattaa lumet :D Mutta kyllä täälläkin on kevät, kanaali suljettiin nyt maaliskuun alusta kun tuli niin 'lämpimät' kelit, eli päivän aikana yleensä menee plussan puolelle. Jospa se kohta sulais, niin pääsen ajeleen polkuveneellä sinne :D

 
13. maaliskuuta 2013 klo 10.33 , Blogger Mari kirjoitti...

Voihan polkuveneet, tulee taas mieleen Hollannin kanaalit! :-)
Ihanaa kun asutte niin lähellä kanaalia kun on kaikkia aktiviteetteja miten voi hyödyntää sitä kesät talvet!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu