Oon kyllä nyt vähän ihastunut.
Meksikoon, kauniiseen espanjan kieleen, kuumasti porottavaan
aurinkoon, pitkään valkoiseen hiekkarantaan ja trooppisen lämpimähköön
turkoosiin mereen. Kukapa ei olisi?
Tän viikon aikana oon muun muassa:
- Opiskellut espanjaa enemmän kuin ikinä! Neljä tuntia joka
aamupäivä ma-pe on aika intensiivinen tahti, mikä takaa myös sen, että
oppiminen tapahtuu kohtuullisen nopeasti, kun vaan jaksaa panostaa, osallistua
ja yrittää parhaansa. Ja siksihän täällä ollaan! :) Tunnit menee yleensä tosi nopeasti ja harvoin oon edes kerenny kattomaan kelloa ennen ekaa taukoa. Tuntien lopussa on kyllä yleensä pää aivan täynnä asiaa ja niitä voi sitten vetäytyä sulattelemaan loppupäiväksi esimerkiksi hiekkarannalle tai viihtyisään suklaakahvilaan.
- Uinut ensimmäistä kertaa elämässäni lempeän lämpöisessä Karibianmeressä. No need to say more.
|
Ei, en leikkinyt neitoa hädässä ;) |
- Osallistunut salsatunnille energisen, hauskan ja omien
sanojensa mukaan vähän hullun tanssinopettaja Pedron johdolla. Kaikilla oli
varmasti suut korvissa kun harjoiteltiin käännöksiä ja pyörähdyksiä ja olo kuin
norsulla posliinikaupassa :D Mutta oli huippuhauskaa!
- Tutustunut joukkoon mukavia, lämpimiä ja mielenkiintoisia
ihmisiä, joita kaikkia yhdistää vähintään kaksi asiaa: halu matkustaa ja oppia
espanjan kieltä. Moni muukin kielikurssilainen täällä on pitemmän reissun päällä ja jatkaa täältä
vielä matkaa muihin kohteisiin. On tosi inspiroivaa jakaa ajatuksia
samanhenkisten ihmisten kanssa ja ehkä oppia jotain siinä samalla.
|
Kielikoulun kahvila |
- Jutellut myös paikallisten meksikolaisten kanssa, ja jopa
onnistunut käymään kokonaisia simppeleitä keskusteluita espanjan kielellä.
Meksikon espanjan aksentti on melko selkeä (tosin Jukatanilla päin on myös oma
murteensa, mutta niinhän on esim. Kainuussakin :) ) ja on kohtalaisen helppo
pysyä mukana keskustelussa, kun keskittyy kuuntelemaan. Me gusta mucho!
- Oppinut arvostamaan pienen kohteen etuja, esimerkiksi sitä,
että kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä eikä tarvi esim. seisoskella
bussipysäkeillä tai täpötäysissä, hikisissä metroissa. Koululle menee
aamuisin 5 min ja sieltä rannalle pari minuuttia kävellen. Asuntolan lähellä on
kaksi supermarketia, joissa hoituu tarvittavat ostokset. Ravintoloita,
kahviloita, baareja ja tacopaikkoja on pilvin pimein lähes joka kadulla – ainoa
haaste on löytää niistä oikeasti hyvät ja aidot meksikolaiset paikat.
|
Paikallisen opettajan suosittelema tyypillinen meksikolainen ravintola 'Fusion' meren äärellä |
|
Quesadilloja kanan kera sekä lisukkeina perinteisiä guacamolea, salsaa ja hapankermaa. |
|
Suklaapirtelökin hikoili helteessä! |
- Vaihtanut huonetta, koska mulla ei ekassa huoneessa ollut ollenkaan ikkunoita ulospäin vaan asuntolan sisälle (niin mikä luonnonvalo ja yksityisyys..?) Lisäksi katutasossa oli aika meluista, joten pyysin nätisti jos saisin vaihtaa vähän rauhallisempaan ja valosampaan lukaaliin. Perjantaina pääsinkin sitten siirtämään omaisuuteni kolmannen kerroksen parvekkeelliseen huoneeseen, joka on muuten yhtä tilava ja samanlaisella kaavalla suunniteltu kuin aiempi huone.
|
Näkymiä parvekkeelta |
|
Asuntolan ylin kerros |
|
"Heinillä härkien kaukalon.." huomatkaa kattomateriaali :) |
- Osallistunut cocktailkekkereille ja tutustunut Playa del Carmenin yöelämään, joka on aivan jotain uskomatonta! Täällä on paljon ulkoilmabaareja vieri vieressä ja erikseen vielä riittoisasti rantaklubeja, joissa voi ihailla Karibianmeren öisiä tyrskyjä täysikuun alla. Useimpiin ei ole naisille pääsymaksua ollenkaan ja rannekkeella saa myös ilmaiset juomat, joten budjetillisesti yöelämä tulee kohtuullisen edulliseksi :) Piña Coladat ja Mojitot on kyllä täällä(kin) varsin herkullisia, ja laadukkaassa tequilassakin on suorastaan pehmeä maku. Klubeilla soi aika paljon teknomusiikkia, vähän reggaetonia ja ei juuri ollenkaan rokkia (jee!) :)
|
Tässä vaiheessa iltaa meno näytti vielä lasten pillimehukesteiltä aikuisten valvonnassa :D |
|
Sitten suunnattiin Playa del Carmenin sykkivään yöelämään |
|
Baarin kattoterassilta |
|
Okei, joku lippukuvakin saatto lipsahtaa joukkoon kirjavaan! |
|
Yölläkin tarkeni! |
|
|
Coco Bongo -klubin spektaakkelimainen yöshow |
|
Hämis rimpuili vähän liian vikkelään kameran vangittavaksi |
|
The King of Pop? |
- Herännyt rauhallisena lauantaiaamuna siihen, kun parvekkeen ovelta kuuluu klo 9 vaativa, napakka koputus. Sydän pamppaillen hiivin kurkkimaan verhon raosta, ja tämän näkönen otus oli malttamattomana tulossa kyläilemään heti aamutuimaan:
|
"Tikkalasta päivää!" |
|
"Kyllä se kohta aukeaa, vaikka hampailla!" :D |
Oiskohan iskällä siellä mahdollisesti tietoa tämän tirpin lajista? :)
Tänään suuntaan rannalle kun on eka "vapaapäivä" ja huomenna ollaan menossa ihmettelemään Chichen Itzan arkeologista aluetta ja esihistoriallista kaupunkia parin tunnin matkan päähän täältä.
Ja raporttiahan seuraa pian taas perässä! :)
Tunnisteet: Espanjan kieli, Kielet, Matka, Meksiko, Playa del Carmen, Ruoka
4 kommenttia:
Ei voi muuta sanoa, kuin OMG! :D En edes tiedä mistä aloittaisin kommentoinnin..Aivan mahtavan näköistä, ja sielläkö muka tarkenee vähemmillä vaatteilla kuin täällä? Kummallista...;)
Nuo salsatunnit tahtoisin minäkin kyllä nähdä..Itselläkin on nyt tietenkin kauhea vimmastus opiskella espanjaa, tulin siihen tulokseen, ettei sitä italiaa tarvi sittenkään missään. :P
Aivan ihanan näköisiä quesadilloja (hmm, tulipas nälkä) ja mahtava 'kämppis' sulla :D On se hyvä että joku pitää huolen, ettet nuku liian pitkään ;)
Joo, välillä joudun itekin nipistelemään itteäni kun koitan tajuta, että tämä kaikki on ihan todellisuutta eikä vain jotain hurjinta unta!
Parina päivänä kerkes vähän sadella ja oli pilvisempää, mutta tänään on taas aurinko killittäny koko päivän ja oon viittä vaille polttanu itteni, ahneuksissani :P
Ihan kelpo "kämppishän" se ois ollu, kunhan ei keskellä yötä tuu nakuttelemaan! :)
Hej Mari!
Jag skriver lite på svenska idag för jag orkar inte tänka på finska. Just nu visas på nyheterna att det blir två grader kallt och halka här, alltså väldig skillnad mot din tillvaro i Mexiko.
Det låter helt fantastiskt kul att vara på spanskkurs på plats i den miljön. Varifrån kommer de andra deltagarna? Är du den enda från Finland?
Ta hand om dig och må så gott!
Kram Jaana
Moj Jaana!
Kiva kun kirjottelit, mun ruotsi ei just nyt oikein taivu mihinkään suuntaan niin vastailen suomeksi tai jos haluat niin vaikka espanjaksi! ;)
Tänään on ollut taas tosi kuuma, lähemmäs +30 ja ilmankosteus on myös suuri (70%).
Meidän kielikoulussa on eniten opiskelijoita Sveitsistä ja Kanadasta, sekä muutamia Saksasta, Ranskasta ja Englannista ja yksi jopa Koreasta asti! Oon tosiaan kielikoulun ainut suomalainen tällä hetkellä, mutta kuulemma pari kuukautta sitten täällä on ollut tyttö Suomesta, joka puhui kuulemma tosi hyvin espanjaa. Kaupungilla oon välillä kuullut puhuttavan suomea, mutta aika vähän loppujen lopuksi. Ehkä ihan hyvä vaan :)
Päivät menee kyllä tosi nopeeta ja koitan saada taas pian jotain kuulumisia kirjoteltua täältä!
Terkkuhalein
Mari
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu