I'm leaving on a jet plane

Lähteminen on ihanaa ja kamalaa.

Se vapauden tunne, kun kone nousee ilmaan ja edessä odottaa uudet kokemukset, seikkailut ja ihmiset. 

Adrenaliinin virtaus, tunne siitä, että on elossa!

Multa on kyselty muutamaan otteseen, eikö mua pelota lähteä reissuun. Yksinmatkustavana vaaleana naisena Meksikoon? Tottakai mua jännittää – tällaisessa tilanteessa olisi musta lähes outoa, jos ei tuntisi minkäänlaista pelkoa, onhan se osa ihmisen luontaista itsesuojeluvaistoa. Mieluummin haluan kuitenkin sivuuttaa pelon tunteen aidolla uteliaisuudella, mikä on yksi niistä syistä, miksi tykkään niin paljon matkustamisesta. Uteliaisuus uutta kohtaan.

Vaikka kaikki ei sujuisikaan aina suunnitellun mukaan, oon oppinut luottamaan siihen, että asioilla on yleensä tapana järjestyä ilman, että ottaisin niistä kauheaa ressiä. Aina käy niin kuin on tarkoitus käydä.

Vaikein asia ulkomaan reissua suunnitellessa on itse päätös lähtemisestä.

Lähteminen sattuu aina, joka kerta.

Mutta se sattuu ainoastaan sen vuoksi,  että mulla on niin paljon ihania ihmisiä ympärilläni, joita tulee ikävä. Siksi ymmärrän olevani todella onnekas, että saan tuntea ikävää.

Ja noh - eihän se 31 päivää niin kauhean pitkä aika ole ;)

Palataan New Yorkista käsin!