Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Marimente

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Hit and run!


Viime viikonloppuna kylässä oli koko maailma Maailma kylässä-festareiden merkeissä, tänä viikonloppuna oli puolestaan Nepalin vuoro. Helsinki Nepal Cricket Club oli varannut Kaisaniemen kentän ja kutsunut paikalle satakunta nepalilaista Helsingin lisäksi muun muassa Tampereelta pelaamaan krikettia aamuvarhaisesta ilta-auringon viimeisiin säteisiin asti.


En ole koskaan ennen ollut seuraamassa krikettiä tai oikeestaan pahemmin muutenkaan tiennyt mitään kyseisestä lajista. Kriketti on Nepalissa erittäin suosittua ja kansainväliset pelit naapurimaiden välillä aiheuttavat vähintään yhtä suurta hysteriaa kuin meillä päin jääkiekko. Alunperin kriketti on lähtöisin Englannista ja säännöt on aika lailla samaan suuntaan baseballin tai pesäpallon kanssa, eli tarkoitus on lyödä palloa ja tehdä 11-henkiselle joukkueelle mahdollisimman monta juoksua. Krikettimaila eroaa muodoltaan pesäpallomailasta, sillä se on tasapyörylän sijaan enemmänkin litteä, toiselta puolelta hieman kupera ja näin mahdollistaa pallon lyönnin myös taaksepäin tietyssä kulmassa. Oli taas kerran niin upea selitys että ehkä annan kuvien havainnollistaa tilannetta enemmän :D



Nepalin lippu on maailman ainoa valtion lippu, joka ei ole nelikulmainen


Mukana pelaamassa oli yhteensä kuusi joukkuetta, joista suurin osa oli Helsingistä ja yksi Tampereelta. Voittajajoukkueeksi selviytyikin usean kannustusten säestämän energisen pelin jälkeen Tampereen joukkue, Helsinki Nepal Cricket Clubin tsempatessa toiselle sijalle.

Kuin kunnon soccer eiku cricket wife? :D
Palkintoihin kuului pokaalien lisäksi 10kg ja 5kg riisisäkit. Käytännöllistä!
"voi olla"... :D

Tunnisteet:

maanantai 27. toukokuuta 2013

Maailma tuli kylään





Viikonloppuna starttasi koko kevään ajan odottamani kansainvälinen Maailma kylässä -festaritapahtuma Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Edellisessä postauksessani esittelinkin jo tapahtuman periaatteet, ohjelmaa sekä omaa osuuttani festarivapaaehtoisena. Tänä vuonna itse festareilla keskityin lähinnä musiikilliseen antiin, mutta edellisinä vuosina olen käynyt seuraamassa mielenkiintoisia ja rakentavia keskusteluja ja tietoiskuja muun muassa paperittomista maahanmuuttajista, naisten oikeuksista kehittyvissä maissa sekä siirtolaisten työoloista vieraassa maassa.

Lauantaiaamupäivän ensimmäisenä esiintyjänä nähtiin PMMP, jonka keikan aikana myös venäläisaktivistiryhmä Pussy Riotin oli alunperin tarkoitus näyttäytyä lavalla. Harmi kyllä, kaksikko oli lauantaina hävinnyt kenenkään tavoittamattomiin ilmeisesti turvallisuussyistä, vaikka heille oli tapahtumanjärjestäjän puolesta palkattu henkivartijat ja turvatoimet olivat muutenkin korkealla. Toisaalta tällainen katoaminen herättää median mielenkiinnon entisestään, mikä tarkoittaa lisää huomiota ja julkisuutta Pussy Riotille?

Paulan ja Miran Molemmat Puolet (PMMP)


Myös Diandra esiintyi ihanan energisenä ja aurinkoisena festareiden Savanni-lavalla, jolle itse aurinkokin pilkahteli aina vähän väliä. Diandralla on mahtava ääni livenäkin ja hän osasi ottaa yleisön hyvin mukaan keikan pirteään fiilikseen!

"I've tried to erase you, I've tried to replace you but I can't get you outta my head...!"



Festari oli pullollaan toinen toistaan herkullisemman tuoksuisia ruokakojuja - lähes kaikki maat Aasiasta Afrikkaan sekä Latinalaiseen Amerikkaan olivat edustettuina ja ruokavalikoima oli myös sen mukainen. Eräs hieman häiritsevä seikka ruokakojuissa on joka vuonna ollu kuitenkin ruoka-annosten hintavuus verrattuna niiden kokoon. Annos kuin annos on yleensä vähintään kahdeksan euroa eikä sillä hinnalla saa valitettavasti kovinkaan paljoa purtavaa kertakäyttölautasen pohjalle. Ymmärrän, että Suomessa ollessa ruokamyyjillä on varaa pitää hintoja tällä tasolla, mutta silti harmi, sillä mielestäni hinta / määrä -suhde ei toimi tässä asiassa oikein.

Vietnamin herkkuja ja suomalaista pottua rinta rinnan :)

Suomi - Sierra Leone Seura ry


Paistettuja banaanilastuja nicaragualaisittain


Reilun kaupan tuotteita, mm. kahvia Perusta


Indonesialaista kulttuuria tutuksia tekevällä Monsuuni-lavalla oli myös vaikuttava musiikillinen ja tanssillinen esitys, jossa noin 10-henkinen Banyu Petak – Gamelan & Dance -ryhmä soitti perinteisiä lyömäsoittimia, congeja, xylofoneja, bambuhuiluja ja symbaaleja. Esitykseen kuului lisäksi balilainen barong-tanssi, joka kertoo tarinan leijonan kaltaisesta myyttisestä oliosta, joka symboloi hyvyyttä ja Vishnu-jumalan uudelleensyntymistä. Kaikkea uutta sitä oppiikin, kun on maailma kylässä :)

Barong-leijona

Buddhan patsaskin oli löytänyt paikkansa Indonesian Monsuuni-teltasta
Joku oli jo ymmärtänyt hyödyntää riippukeinun mukavuuksia :)

Lauantain viimeisen iltaohjelman räjäytti mongolialainen Hanggai-yhtye, joka yhdistää perinteistä mongolialaista kurkkulaulua modernimpaan rockiin ja maailmanmusiikkiin. Tämä kuulostaa nyt taas vähintäänkin erikoiselta, mutta musiikki toimi festareiden leppoisassa ilta-auringossa ja festarikansa oli aivan pähkinöinä näihin idän ihmeisiin, jotka ovat kiertäneet paimentolaismusiikkinsa kanssa ympäri maailmaa. Tarkemmin Hanggain musiikkiin voi tutustua esimerkiksi täällä.




Kaiken kaikkiaan nautin festareista tänäkin vuonna todella paljon, eikä sunnuntaipurkukaan orastavassa sadesäässä tuntunut missään hyvällä vapariporukalla. Melkein tuntui, että itse festareiden tekeminen oli lähestulkoon antoisampaa kuin itse tapahtumapäivät! Koko festivaalin tekemisen ja kokemisen ajan tunsin olleeni kuin jossain ulkomailla, kaukana Suomesta, oppien uutta vieraista maista kulttuuritapahtuman kautta.

Aina ei tarvitse edes lähteä merta edemmäs kalaan!


Tunnisteet: , , , , , ,

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kansainvälistä kylää rakentamassa


Mitä silloin tehdään, kun ei itse syystä tai toisesta päästä ulkomaille tutustumaan uusiin maihin ja kulttuureihin?



 No kutsutaan vuorostaan Maailma kylään tietenkin! :)

Aurinkoinen alkukesän viikonloppu, vihertävä puistoalue, etnistä musiikkia, eksoottisia ruokalajeja ja ihmisiä ympärillä maailman joka kolkasta. Jo 14. kerran järjestettävä, Suomen suurin ilmaiskaupunkifestivaali Maailma kylässä valtaa jälleen Kaisaniemen puiston ja Rautatientorin lauantaina ja sunnuntaina  25.-26.5. Monikulttuurisen sekä järjestö- ja kehitysyhteistyötä painottavan festivaalin teemana on ihmisoikeudet ja maantieteellisesti keskitytään etenkin Kaakkois- ja Itä-Aasian maihin. Vuonna 2012 festivaalikävijöitä oli arviolta noin 105 000.


Luvassa on tänä vuonna huimat 260 ohjelmanumeroa sekä 450 näytteilleasettajaa, joista 60 on ruokamyyjiä ja 300 kansalaisjärjestöjä. Kansainvälisten pääesiintyjien (Filippiinit, Kiina ja Kuuba) tapahtumassa voi nauttia myös lukuisten kotimaisten esiintyjien musiikista, sillä lavalle odotetaan muun muassa Diandraa, Don Johnson Big Bandia, Kuningasideaa sekä kymmenvuotisen uransa syksyllä päättävää PMMP:tä.

Lisäksi tapahtumassa voi nauttia esimerkiksi suomalaisesta ja kansainvälisestä sanataiteesta Helsinki Poetry Connectionin tuottamassa Runomaailmassa. Tarkoituksena on tuoda esille nuoria, lahjakkaita tekstintekijöitä runouden ja raplyriikoiden muodossa ja näin konkretisoida sanan- ja ilmaisunvapautta, mikä on osa ihmisoikeuksia eli festivaalin pääteemaa.

Olen itse ollut parina viimeisenä vuonna fiilistelemässä aurinkoista ja monikulttuurista festarimeininkiä ja tänä vuonna halusin myös olla mukana vapaaehtoisena tekemässä itse tapahtumaa. 3-4 hengen reippaassa somistustiimissä aloitimme urakan heti kun rekvisiittakuorma saapui torstai-iltapäivällä, ja perjantaina homma jatkui torstain tavoin reilun 8 tunnin ahkeroinnilla. Selvennykseksi voin tässä vaiheessa huomauttaa, että somistus ei suinkaan tarkoita pikkusievää koristeiden ripustelua ja näpertelyä! Enemmänkin kyse on maitokärryjen kanssa juoksemisesta paikasta toiseen sateessa ja kurakentällä rämpien, kuskaten mitä ihmeellisimpiä somistusmateriaaleja, kuten palmupuita, kookasta Buddha-patsasta, riippukeinuja ja mitä nyt ikinä voikaan kuvitella sisustuselementeiksi Maailma kylässä-festareille! Eli mistään festarielämän glamourista ei olla siinä vaiheessa kuultukaan... ;)

Torstaina paikan päälle saapuessa homma näytti enimmäkseen tältä...

Festariteltan katto kaipasi vähän somistustiimin kädenjälkeä

Palmuja ja aurinkovarjoja - lauantaiksi on tilattu myös itse aurinko! :)

Buddhan patsas
Savanni-lavan valoefektitestaus


Festareita rakentamassa oli suomalaisten ja Euroopan maiden vapaaehtoisten lisäksi suuri joukko gambialaisia vapaaehtoisia, joten oli ilo huomata, että tapahtuma on jo tekemisvaiheessa aidosti kansainvälinen, ei siis ainoastaan itse tapahtuman aikana. Vapaaehtoisten kesken on myös aito yhdessä tekemisen meininki sekä arvokkaan, mielenkiintoisen tapahtuman toteuttamisen aiheuttama asenne ja innostus. Korvaukseksi hyvästä työstä tapahtuman järjestäjä Kepa tarjoaa (herkulliset ja eksoottiset!) ruoat, Maailma kylässä t-paidan sekä pääsylippuja oheistapahtumiin.

Vaikka oonkin kahden päivän uurastamisen jälkeen aivan rätti-poikki-naatti, oon molempina päivinä palannut kotiin onnesta säteillen, koska tämä on jo tähän mennessä ollut niin mieletön kokemus! Oon odottanut näitä festareita siitä lähtien kun palasin takaisin Meksikosta, ja nyt voin sanoa, että se on ollut kaiken sen odottamisen ja puurtamisen arvoista. Somistustiimin urakka on sunnuntain loppupurkua lukuunottamatta valmis, joten viikonloppuna aion fiilistellä tapahtumaa rauhassa ihan festarikävijän roolissa :)

Kiinalainen juttu...?




Lauantaina ja sunnuntaina siis kaikki kynnelle kykenevät kokemaan kansainvälisen kylän upea tunnelma Kaisaniemenpuistossa ja Rautatientorilla!

Tunnisteet: , , , , ,