Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Karibian kuumia rytmejä

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Karibian kuumia rytmejä



Tässä vaiheessa en nyt voi varsinaisesti leveillä liikunnallisella taustallani, joka on tähän mennessä koostunut yhden syksyn showtanssitunneista ja toisen kevään mielettömästä zumbahurahduksesta. Ai niin, ja joskus koitin melko pitkin hampain pitää kuntoani yllä myös body aerobic-tunneilla, itse asiassa parinakin syksynä (joiden välissä oli varmaan useampi vuosi...). Ennen näitä en juurikaan koskaan perustanut koulujen pakollisista pallopelitunneista tai muista häntähippaleikeistä. Lapsena varsin lupaava urani Suomen tulevana toivona kilpahiihdon saralla kariutui omaan kyllästymiseeni varhaisteini-iässä. Laskettelusta tykkään yhä (kai ainakin muistaakseni?) mutten oo ollut rinteessä sitten naismuistiin ja lautailukokeilut puolestaan lopetin muutaman opettelukerran ja häntäluun palasten rinteestä keräilyn jälkeen ihan suosiolla.

Löysin Helsingistä viime vuoden puolella tanssi- ja liikuntakeskus EtnoFitneksen. Tanssikoulun nettisivujen mukaan kyseessä on kuin matkatoimisto, joka vie tanssijan mukanaan herkullisten, maailman joka kolkasta kerättyjen rytmien siivittämänä matkalle ympäri maailmaa. Ei varmaan tarvi enempää tarkentaa, miksi oikein viehätyin tästä tanssikoulusta? ;)



Sain kuin sainkin kammettua itseni ekalle reggaeton-tunnille kuitenkin vasta tämän vuoden puolella Pohjois-Amerikan reissusta palattuani. Meksikosta kotiutuessa mulla oli (ja on vieläkin) sellainen lattarikuume, että sitä oli pakko päästä ruokkimaan viilentämään kotimaassakin. Ensimmäisenä menin kokeilemaan Reggaeton Party-tanssillista kuntotuntia, joka ei vaadi aiempaa tanssitaustaa tai kokemustakaan. Tunneilla tehdään pari helppoa koreografiaa ja tarkoituksena on tanssitekniikkaa liikaa tuijottamatta enemmänkin pitää hauskaa ja nauttia energisen rytmikkäästä reggaeton-musiikista samalla tehokkaasti kuntoillen.

Mulle tämä liikuntamuoto sopii erittäin hyvin, sillä siinä ei edes huomaa kuntoilevansa hiki hatussa, koska se on niin hauskaa! Mulle pelkkä kuntosalilla rehkiminen on hieman kuin söisi pahvia ja siksi tarvinkin itelleni sellasen liikuntaharrastuksen, joka tavallaan huijaa mut liikkumaan kaiken muun hauskanpidon keskellä, niin etten melkein huomaakaan varsinaisesti kuntoilevani :-) Tämähän idea on myös zumbassa ja monissa muissa vastaavissa tanssillisissa kuntolajeissa, joiden suosio kasvattaa nousuaan koko ajan. Reggaetonin lisäksi oon tässä kevään aikana käynyt myös EtnoFitneksen Raggajam-, Tropical Dance- ja Latin Hiphop-tunneilla, joista ensimmäinen on dancehall reggaeta, seuraava yhdistelmä sitä, reggaetonia, ndomboloa (kongolainen urbaani klubitanssi) sekä salsaa hiphop-mausteilla höystettynä ja viimeinen puolestaan hiphopia latinovaikutteilla.

Kuva: Groupon.fi

Oma suosikkini reggaeton-musiikki- ja tanssityyli on sekoitus latinalais- ja karibialaisvaikutteita, tarkemmin sanottuna jamaikalaista reggaeta ja dancehallia Latinalaisen Amerikan bomba- plena- ja hiphopmusiikkiin. Varsinaisesti musiikkityylin sanotaan syntyneen Puerto Ricossa ja Panamassa. Sanat on useimmiten espanjankielistä räppäystä ja tunnetuimpia artisteja on muun muassa Wisin y Yandel, Alexis y Fido, Daddy Yankee, Calle 13 ja Arcangel. Itse löysin reggaetonin varmaankin joskus Daddy Yankeen 'Gasolina'-renkutuksen aikoihin, ja lisää kuulin sitä Hollannissa vaihtarina ollessa vuonna 2008. Jamaikalaiseen dancehall reggae-musiikkiin ihastuin puolestaan jo vuonna 2003 Englannissa, kun paikallisilla klubeilla soitettiin Sean Paulin 'Get Busy'-biisiä.

Sean Paul. Old is gold. (Kuva: tumblr.com)

Yhteistä sekä reggaetonille että dancehall reggaelle on energinen rytmi, voimakas fyysisyys sekä isot, näyttävät liikkeet ja etenkin lantion ja rintakehän käyttö. Tykkään siitä, että tunneilla saa reilusti revitellä eikä tarvi mitään koittaa sirosti sievistellä! :D Asia erikseen sitten on, onnistuuko siinä vielä näyttämään viehkeältä ja sulokkaaltakin, mutta onneksi siellä ei ollakaan julkisesti esiintymässä kellekään, joten nou hätä! Kukaan ei arvostele vaan jokainen vetkuttaa omalla ihanalla tyylillään! :-)

Lämpimästi siis suosittelen tanssia ihan kaikille, ja jos joku haluaa lisätietoja noista niin laittakkee kommenttia tulemaan!

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu